tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kuukauden klassikko: Delorean - Subiza (2010)




Nyt ei puhuta puolivillaisesata räppäristä eikä Paluu tulevaisuuteen leffojen ihmekaarasta, vaikka Subizalla pulppuavan musiikin voisi helposti kuvitella löytyneen säilöttynä meripihkasta neonväritteiseltä 90-luvulta. Delorean on espanjalainen syntikkapopryhmä, jonka koti on pommienkäryinen Baskimaa; Baskimaan sijasta mieleen tulee lähinnä ekstaasi ja Ibiza. On sinänsä mielenkiintoista kuulla kunnollista espanjalaista vastinetta baleaariselle popille, kun genreä on viime vuosien ajan hallinneet ruotsalaiset surutta. Tärkeintähän ei ole, että suomalaiset pärjäävät, vaan että Ruotsi häviää ja tällä kertaa Sincerely Yours -levy-yhtiö joutuu luovuttamaan kruunun espanjalaisryhmälle, joka suvereenisti näyttää, miltä tyhjänpäiväisen kesämusiikin tulee kuulostaa.





Subiza on yksi viime vuosien helpoimmin lähestyttävimpiä levyjä: tarttuvat melodiat vievät mukanaan, viileän tuliset rytmit saavat tumpeloimmatkin jalkaparit nykimään tahdissa ja kevyesti kaiutetut psykedeeliset laulusuoritukset vaativat yhteyslaulua (jos sanoista saisi joskus selvää). Biisit kulkevat tuttuja reittejä ja melodiakulut ovat ennalta-arvattavia, mutta jostain syystä en voisi välittää *piip piip piip*. Genrejä kolutaan läpi ysäripopista houseen, teknoon, trip-hoppiin, indie rockiin ja vaihtoehtotanssimusiikkiin ja sekamelskasta välittämättä (tai siitä johtuen) kokonaisuus ei siltikään kuulosta puuduttavalta, vaan elämäntäyteiseltä musiikilta, jota kuunnellessa tulee valaistuneeksi siitä, että kesät on elämistä varten ja syksyllä voi taas murehtia.




Ja siksi tämä levy on klassikko. Subiza ei ole kaikkien aikojen nerokkainta popmusiikkia, ei vastaa kysymykseen elämän merkitysestä saatika yritä kunnianhimoisesti tuoda maailmanrauhaa musiikin avulla. Subiza on yksinkertaisesti yksi kaikkien aikojen feel good -albumeista, jota kuunnellessa on luvallista - jopa suotavaa - unohtaa kaikki tummat pilvet taivaalta ja tehdä koko porukalle toinen kannullinen sangriaa. Subiza tarjoaa suurella sydämellä tehtyä musiikkia, joka seilaa aivan eri meriä kuin jokakesäiset aivottomat kesähitit ja kehnot suomalaiset bileräp-biisit, joiden parasta ennen päivä oli umpeutunut kauan ennen julkaisua. Subizan musiikki elää kolmatta vuotta elinvomaisempana kuin koskaan.

Vaikka Subizan biisejä ei tulla muistamaan sukupolvikokemuksena Petri Nygårdin ja Robinin hittien katveessa, on Subiza pullollaan toinen toistaan nerokkaampia ideoita. Infinite Desert rakentuu simppelistä pianon raiskaamisesta, mutta kun päälle kasataan saatananmoinen bassojumputus ja synojen vingutusta, on vaikea päästä biisin loppuun asti läikyttämättä käsissä ollutta juomaa kreisibailauksen jäljiltä. Samaa mukaansatempaavuutta on aloittajakaksikko Stay Close ja Real Love biiseissä.




Parasta Subizassa on innostuksen taso, joka musiikista välittyy. Tämä musiikki on luotu nauruntäytteisiä automatkoista vailla päämäärää parhaiden kavereiden kanssa, helteisistä kesäpäivistä ja puhtaasta hedonismista. Pinnan alla ei saata olla muuta kuin sateenkaaren väreissä koreileva koralliriutta, joka kutsuu ikimuistoiselle sukellusretkelle. Suomen kesä on lyhyt - nauttikaa se kera tämän espanjalaisen klassikon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti