tiistai 20. maaliskuuta 2012

Olavi Uusivirta - Elvis istuu oikealla




Suosikit: Juoksepoistyttö, Nuoruus, Reeperbahn, Kaiken jälkeen olet kaunis
Ei-niin-suosikit: Ne toiset, Sokea perhonen

Ei, Olavi, EIIII!!! Miksi teet teemalevyn nuoruudesta lähestyessäsi kolmeakymmentä. Toivottavasti et yritä epätoivoisesti sitä tavoittaa, koska nuoren näkökulmasta ei tämä yhtä loistoakaan ole. Nostalgisoit turhaan. Nauti aikuisuudesta. Toivottavasti tämän jälkeen uskallat tarttua johonkin muuhun aiheeseen kuin puistoissa viinin naukkailuun ja tyhmään tiedottomuuden tilaan. Vitsi, vitsi. Oot kyllä aikamoisen levyn taas kerran pukannut ulos. Nostalgiset sanoitukset natisevat liitoksistaan ja taiteilevat naurettavuuden ja koskettavuuden välillä (koskettavuus silti voittaa), mutta ajattomat sovitusratkaisut vievät pisteet kotiin selvin numeroin. Keep up the good work! Olavi on vain yksinkertaisesti ihana.

Nuoruus oli ensisinkkuna mielenkiintoinen valinta. Se tuntui kontekstista irroitettuna lipuvan juuri sinne naurettavan nostalgian helvettiin, mutta levyllä se toimii ehkä alkupuoliskon kohokohtana. Nuoruus petasi tyylimuutosta, mikä näyttäisi Elvis istuu oikealla -levyllä olevan ajaton folkrock ja 70-luvun rento taiderock, jonka innoittajina ovat selvästi olleet Bruce Springsteen, Lou Reed ja David Bowie. Suomalaisista artisteista en jaksa nimetä ketään, koska pienoinen kutina minulla on, ettei Olavi Uusivirta ammenna suomalaisen musiikin aarrearkusta paljoakaan; muuten Elvis istuu oikealla olisi samanlaista suomirockia, joka ei ole temaattisesti juuri muuttunut vuosikymmenten aikana. Olavi on ottanut sopivan määrän uusia(vanhoja) vaikutteita ja säilyttänyt eläväisen äänensä.

Muutosta voidaan verrata Arcade Firen muuntumiseen The Suburbs -levylle. Aiemmin bändi hyödynsi post-punkin ääritiukkaa rytmiikkaa ja tunnelma oli hengästyttävän kireä koko albumimitan - The Suburbs esitteli rennon poljennon, akustisuuden ja elektronisuuden. Olavi Uusivirta on löytänyt samanlaista rentoutta levyllensä, mikä tuntui alussa lievältä pettymykseltä. Jäin todella kaipaamaan Preerian äänekästä post-punkia, mutta uusi tyyli istuu Olavin hartioille ehkä odotettua paremminkin! Albumikokonaisuus pysyy löyhästi kasassa alusta loppuun saakka - ensimmäistä kertaa hänen viidestä albumistaan. Auringon lapsi aloittaa levyn levollisesti ja Kaiken jälkeen olet kaunis -valssi viimeistelee levyn, heh, kaiken tämän jälkeen kauniilla tavalla.


Musiikillisesti Elvis istuu oikealla on ensiluokkainen. Olavi Uusivirta kehittyy jatkuvasti säveltäjänä ja sanoittajana. Hänen tyylilliset maneerinsa (viittausten jatkuva viljely, tahallinen väärin laulaminen) ovat hänelle niin ominaisia, että en voisi kuvitella toista suomalaista miesartistia, joka toimisi musiikkinsa kanssa samalla tavalla. Se on tiettyä ehdottomuutta ja näkemystä, joiden valloittamina hän toteuttaa ideansa prikulleen eikä sinne päin. Juoksepoistyttö saattaa hyvinkin olla Uusivirran katalogin yksittäinen helmi. Reeperbahn ja Elvis istuu oikealla eivät kauaksi jää tästä loistosta. Parasta ei suinkaan ole pelkät biisit, vaan ne ja huikeat sovitukset, jotka antavat niille tarvitut siivet.

Elvis istuu oikealla on harvinainen teemalevy nuoruudesta, koska se ei sorru tahattomaan angstiin, ei taida sortua kertaakaan. Sen aiheet ovat monille tuttuja ja tarttumapintaa riittää. Jatkuva Helsinkiin viittaaminen kyllä hieman pistää ärsyttämään, mutta toisaalta ne tuovat biiseihin tiettyä autenttisuuden tuntua. Olavi Uusivirta kuulostaa vilpittömältä ja seesteiseltä, mistä on ilo nauttia. Preeria saattoi sisältää parempia biisejä, mutta Elvis istuu oikealla hurmaa kokonaisuudellaan - ei räjäytä tajuntaa, mutta hurmaa. Jos vielä kuitenkin harkitsisit vanhaan musiikkityyliin palaamista ja tekisit siitä loistavan kokonaisuuden, niin antaisin sinulle viisi hipsterikissaa viidestä! Kunhan et musiikin tekemistä lopeta näyttelijäntöiden takia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti