lauantai 24. maaliskuuta 2012

Jukka Poika - Yhdestä puusta





Suosikit: Valon valtameri, Rautapaita Gong Fu, Siideripissis, Silkkii
Inhokit: Älä tyri nyt, Viestii, Potentiaali


Viiskymppisten reggaetata? Radio Nova -reggaeta? Jukka-poju hoitaa!


Jukka Poika kertoi taannoin Ylen haastattelussa välttävänsä liian ehdottomien mielipiteiden esittämistä; hän on muuttanut avarakatseisuuttaan ja kasvanut ihmisenä lempeämmäksi. Korjatkaa, jos muistin väärin. Siinä piileekin Yhdestä puusta -levyn suurin voimavara - ja ongelma. Tietty relativistisuus on hyvästä, mutta Yhdestä puusta julistaa harmittavan naiivia sanomaa. Lyriikoista ei välity kasvamisen mukana tuoma viisaus, vaan pikemminkin taantuminen lapsenomaisen vilpittömälle tasolle. Siinä sivussa biisit pulppuavat iskelmäreggaena - meno on välillä tosi let's go ja toisinaan ei niin.




Kerrottakoon näin aluksi, että reggaetuntemukseni on auttamattoman huonolla tasolla, olen enemmän dubin ja dancehallin ystävä. Suomalaisista reggae-artisteista en Jukka Pojan lisäksi tunne kuin Nopsajalan, Raappanan ja The Capital Beatin, joka taitaa sekin mennä ska-reggaen puolelle. Hupsista. Reggae kuitenkin sopii suomalaisen suuhun ja korvaan vaivattomasti, kuin nykypäivän vastine italiaisiskelmälainoille. Suomireggaesta on helppo nauttia, mutta onko siitä yksinkuunteluun. Yhdestä puusta ei muuta käsitystäni reggaen kollektivisesta kuunteluluonteesta.




John Mausin arvostelun yhteydessä raivosin huonon musiikin olevan pahinta musiikkia, mutta Jukka Poikaa kuunnellessa olen valmis muuttamaan näkemystä. Yhdestä puusta -levyn biisit ovat tylsiä, yksiulotteisia ja unohdettavia muutamaa kelvollista popbiisiä lukuunottamatta. Ja niistäkin kahdesta biisistä, Silkkii ja Älä tyri nyt, jälkimmäinen on pilattu liian ehdottomilla sanoituksilla ja yleistyksillä nuorten mielenmaisemista. "Mee eteenpäin kuin sotilas" on erityisesti vihan partaalle ajava letkautus, joka sotii koko Jukka Pojan levittämää sanomaa vastaan. Sotilaathan on koulutettu noudattamaan käskyjä kyseenalaistamatta; tuleeko meidän siis hänen mielestään kulkea meille varta vasten räätälöityjä polkuja ja sysätä tunteet sivuun. Ai että! Voisin kirjottaa loppuarvostelun tuon yhden ristiriidan varaan, mutta mennäänpäs eteenpäin - kuin sotilaat konsanaan!




Onneksi sentään musiikki on miellyttävää soundillisesti, mutta tuotannollisen herkullisuuden vastapainoksi mm. Viestii ja Potentiaali -biisit on pilattu korneilla naiskuoroilla(?). Siideripissis on musiikillisesti levyn parhaita paloja, mutta huvittavan korniksi biisin tekee myötähävettävät sanoitukset. Sovituksiin sentään on haettu onnistuneesti syvyyttä akustisista soittimista, mitä olisi voinut hyödyntää muuallakin levyllä. Siellä, missä sitä ei ole hyödynnetty, musiikki tuntuu tuhat kertaa aiemmin kuullulta. Valon valtameri tuo onnistuneita dub-väreitä kokonaisuuteen, olisiko tässä Jukka Pojan tulevaisuuden soundeja. Dub otetaan vastaan, kunhan Jukka Poika voisi hieman vähentää maneeriksi muuttuvaa "jejejee, wowowoo" lauleluaan. Ärsyttää. Niin. Paljon.




Yhdestä puusta on kinkkinen levy, koska livenä tätä voisi kuunnella festareilla hyvässä seurassa ja hyvällä mielellä, mutta yksinkuunneltuna kokemus jättää kylmäksi. Levyä vaivaa myös albumimuodossa kliseisyys, laahaavuus ja unohdettavuus; mielikuvat biiseistä eivät tahdo eriytyä toisistaan edes viidennen kuuntelukerran jälkeen. Haukottelulta on vaikea (lue: mahdoton) välttyä. Koska se joku, särmä, omintakeisuus, kunnianhimo tai  kärkevä sanoma jää puuttumaan, lilluu Yhdestä puusta unohdettavien reggaelevytysten joukossa. Ei huono, muttei erityisen hyväkään. Joidenkin artistien toivoisi säilyttävän energisyytensä ja nuorukkuutensa. Harvoin albumin nimi kuvaa levyn biisejä yhtä negatiiviseen sävyyn.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti