maanantai 19. maaliskuuta 2012

Grimes - Visions




Suosikit: Circumambient, Skin, Be A Body (侘寂), Nightmusic, Know the Way
Inhokit: ähäkutti, eipäs löydykään tältä levyltä!

Jos eläisin normatiivista elämää, kanadalainen Claire Boucher olisi elämäni rakkaus. Hän on sekä ihmisenä että taiteilijana täydellinen yhdistelmä omaperäisyyttä, valloittavuutta, söpöyttä ja kauneutta. Niin kuin hänen edelliset levytyksensä Grimes nimikkeen alla, Visions tarjoaa runsaasti omaperäistä ja koukuttavaa syntikka/elektro/dream poppia kokeellisella otteella, mutta toisin kuin aiemmin, Visionsilla on hittipotentiaalia potenssiin tuhat; aikaisemmasta dominoivasta vaikeaselkoisuudesta (Halfaxa ja Geidi Primes) kuullaan vain kaikuja siellä täällä. Jos tämä ei ole vuoden 2012 paras levy, lopetan blogini pitämisen! KUNNIASANALLA!



Onneksi on helppoa löytää kunnollisia argumentteja Visionsin mahtavuuden perusteluksi. Visions on minunlaiselleni syntikkapopista, elektrosta ja lievästi kokeellisesta (muttei liian avantgardisesta) musiikista elinvoimaa ammentavalle musiikin kuluttajalle jackpot. Viime vuosien suosikkilevyni ovat lähes poikkeuksetta olleet elektronisen musiikin levyjä (just to name a few: Hurry Up, We're Dreaming; Body Talk, The xx, Third, Kala, Silent Shout), koska innovatiivisesta elektronisesta musiikista ei ole koskaan ylitarjontaa. Visions on ehkä aiemmin luetellun albumijoukon kovimmassa paineessa puristettu timantti, jonka säveltaajuuksilla kohtaavat massiiviset biitit, ujeltavat synat, yksityiskohtainen tuotanto, huimaavat laulusuoritukset ja ennen kaikkea helvetinmoiset biisit. Visions on juuri oikeassa suhteessa asennetta ja tunnelmaa, tarttumapintaa ja kokeilevuutta. The Knifen merkittävyyttä ja asemaa elektropopin pelastajana yliarvioidaan muutenkin. Väisty Kajin Dreijer Andersson, Claire Boucher on uusi kuningatar ja on tullut jäädäkseen.



Soundissa Jukka Väänänen pohti Kate Bushin viimeisimmän levyn arvostelun yhteydessä, miten tunnistaa Suuren Albumin. Hänen listaamansa tunnusmerkki oli "kun albumin kaikki kappaleet alkavat soida päänsisäisessä jukeboksissa aivan omaan shuffle-tahtiinsa, tietää olevansa suuruuden äärellä". Allekirjoitan sanoman täysin. Visionsin biisien melodiat ovat vaivanneet minua tammikuun lopulta kaduilla, unissa ja äärimmäisen v-mäisesti myös ylioppilaskirjoituksissa. Visions on vain täynnä toistaan parempia biisejä, joiden monipuolisuus jaksaa ällistyttää päivästä toiseen ja joidenka keskinäistä paremmuutta on mahdotonta lähteä arvioimaan, päivistä riippuen repeat nappulan raiskaamaksi eksyy eri biisi. Circumambient hurmaa iskevyydellään, Be A Body (侘寂) kovien biiteillään ja virtuoosimaisella (lue: Mariah Carey-mainen) äänenkäytöllään ja Skin koskettavuudellaan. Jokainen biisi on idealtaan ja toteutukseltaan täydellinen omilla jaloillaan seisova yksilö, mutta tilaa säästääkseni en luettele nyt ylistyslausuntoja jokaisesta biisistä. Ne herättävät kuuntelijassa tunteita laidasta laitaan (miten vihaankaan tuota termiä) ja antavat ensiluokkaisen pakokeinon todellisuudesta.




Visions saa arvostamaan albumimitan olemassaoloa. Vajaa 48-minuuttinen Visions sykkii eteenpäin loputtomana voimapesänä, mutta Boucher osaa juuri oikeilla hetkillä vetää oikeista naruista, tarjota joko eetteriin eksyvää tunnelmointia tasaisesti sykkivän biitin päällä tai aggressiiviset mitat täyttävää elektropoppia. Visions ei toisaalta koskaan eksyydy pehmeydestään liian kauaksi, vaan kuuntelijalle voi vapaasti leijua unenomaisen ja futuristisen maailman sykkiessä omaa valloittavaa energiaansa. Visionsilla on yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista lopetuksista, joka jättää hyvällä tavalla tyhjän päälle; tunne vastaa kehosta irtaantumisen tunnetta, mutta samalla kuuntelija tajuaa tiedostavan olevansa kehonsa ulkopuolella. Dissosiatiivinen tila, here I come.



Reilun kahden kuukauden intensiivisen kuuntelun jälkeen voin käsi sydämellä sanoa Visionsin olevan 2010-luvun antoisin elektronisen musiikin levy, miksei jopa meneillä olevan vuosituhannen yksi parhaimista levyistä. Hypellä on valitettavasti karvas inflaatioarvonsa, mutta jotenkin ne klassikot tunnistaa heti omikseen. Valitettavasti Visions ei ole välttämättä levy kaikille: genre-blending syntikkapopin, dream popin ja välillä jopa j-pop-maisen laulun välillä voi olla monille deal-breaker, Claire Boucherin laulaminen ei saata ehkä iskeä jokaiseen ja  witch housemainen estetiikka saattaa olla monelle liikaa. Visions on kuitenkin oiva kuvaus musiikista, mitä se on tällä hetkellä ja mitä se voi olla tulevaisuudessa; sen kasaria nostalgisoiva synamattoseinä tihkuu neonväreissä, mutta tulevaisuuteen kurkottava tuotannollinen hekumallisuus ja korvia hellivät soundit viestivät tulevaisuuden olevan lähempänä kuin aiemmin koskaan. Samanlaista ennakkoluulotonta heittäytymistä ja omistautumista haluaisin kuulla useamminkin. Visions on lajityypissään - siitä irroitettunakin - jumalallinen levy, jota tulen vaalimaan levyhyllyni yhtenä kirkkaimpana tähtenä. Anteeksi Perfume Genius, kun hylkäsin Vuoden levy -tittelisi näin aikaisin.



2 kommenttia:

  1. Jes kirjotat tosi kiinnostavista bändeistä ja hienosti! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitän nöyrästi ja parhaani teen!

    VastaaPoista