torstai 17. marraskuuta 2011

Day 17 - Album you like that everyone hates



Sonic Youth - NYC Ghost & Flowers

Enpä taida osata sanoa levyä, jota yleisesti vihattaisiin, mutta ainakin, jos on raamattua nimeltään Pitchfork uskominen, olisi NYC Ghosts & Flowers 0.0 arvoinen tapaus. Mutta kyllä Sonic Youthin discografiasta paskempiakin levytyksiä löytyy, kuten A Thousand Leaves, joka ei allekirjoittanutta sytytä. NYC Ghosts & Flowers on oikeastaan yksi Sonic Youthin onnistuneimmista kokeellisista levyistä (älkää ottako tätä levyä ensikuunteluun, jos Sonic Youth ei ole tuttu; Sister, Daydream Nation, Dirty tai Murray Street mielummin), koska kestonsa ansiosta levy ylläpitää kuuntelijan mielenkiintoa. Beat poetrysta inspiroitunut lyriikka, avant-garde kitarointi hulluine virityksineen (preparoituja kitaroita mm. luoti-, kapula-, pyöräntanko-, ruuvimeisseli- ja jousivirityksin)  ja epävireiset laulumelodiat saattavat kummastuttaa, mutta silti albumi pysyy mallikkaasti koossa ja on kokonaisuutensa puolesta hieno suoritus. Nevermind (What Was It Anyway) ja StreamXSonik Subway ovat jopa Sonic Youthin parhaimpia biisejä! Ja jos totta puhutaan, niin Lee Ronaldo saattaa olla parhaimmillaan juuri tällä levyllä sitten 80-luvulla julkaistun Sisterin! Ja juuri tällaisten levyjen takia Sonic Youth on yksi rakkaimmista bändeistä ikinä - parempaa rockmusiikkia ei ole olemassa; end of discussion. Rockin hullut tiedemiehet on täysin ansaittu nimitys.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti