keskiviikko 12. lokakuuta 2011

The War On Drugs - Slave Ambient


7.5/10.0

The War On Drugs kuulostaa edelleen Kurt Vilelta (or vice versa), vaikkei hän bändissä enää operoikaan. Samalla kisa, kumpi tekikään paremman levyn kalenterivuonna, ratkeaa Kurt Vilen hyväksi, mutta kauas ei Slave Ambient jäänyt Smoke Ring For My Halon meriiteistä. Molemmat edustavat nykysukupolvien americanaa, mikä kumartaa menneisyyteen, mutta uskaltaa silti kuulostaa tuoreelta. Slave Ambient on kunnon rock-levy singer-songwriter -perinteellä kuorrutettuna - kertosäkeiden etsijät jäävät nuolemaan näppejään tällä kertaa.



Kitararock on ollut selvästi vuoden 2011 juttu, mutta Slave Ambient ei likimainkaan kuulosta yritykseltä olla trendikäs. Päinvastoin! Slave Ambient on ajattomalta tuntuva levy, jota kuunnellessa voisi kuvitella itsensä matkustamaan jäniksenä läpi keskilännen aavikoituneita erämaita seuranaan muutama kulkurimusikantti ja loputtomasti toinen toistaan uskomattomampia tarinoita: aurinko haalistaa seiniä, vaunun lattialle padotut heinät pistelevät selkää ja tulevaisuus on mysteeri kuin taivaalla liitelevien lintujen alkuperä. Niin kummallinen miellehtymä minulla tähän levyyn on.


Miellyttävyys piirtyy vahvimmin levyltä läpi. Riitasointuja ei ole, vokaaliosuudet tulevat pehmeinä ja turhaa säröä ei kuulla. Biisit soljuvat toinen toisiinsa niinkin tehokkaasti, että joudun häpeissäni myöntämään kohtaavani edelleen hankaluuksia niiden erottamisessa toisistaan - ehkä se ei ole kaikista olennaisinsta, jos loputuloksesta kuitenkin välittää. Instrumentaalit (kuten City Reprise #12) sopivat kokonaisuuteen kuin pimennysverhot ja kesäyö - valohelvetin monet kerrat kokeneena en luovu.



The War On Drugsin perustajajäsen ja master mind Adam Granduciel on onnistunut luomaan miellyttävän kokonaisuuden, josta oikeastaan puuttuvat vain ässäbiisit. En vaadi radiosoittoon sopivia kertosäkeitä tai liian kokeellisia ratkaisuja, mutta Come To The Cityn kaltaisia hetkiä olisin mieluusti kuunnellut useammankin. Juuri Come To The Cityssä kulminoituu Slave Ambientin olemus puhtaimmillaan: hiljalleen kasvava äänimassa, muistettava melodia, puhuttelevat lyriikat ja korvia hellivä soundi - kaikkea mitä hyvältä biisiltä voi vaatia.



Tilasin Slave Ambientin cd-levynä elokuun lopulla play.com kautta, mutta yllättäen en ole vieläkään saanu omaa kappalettani. Ehkä Slave Ambient paljastaa kaikki salaisuutensa jouluun mennessä, jos se perhanan levy uskaltaa joku päivä postilaatikkooni tipahtaa. Älkää antako arvosanan säikäyttää, Slave Ambient on mukavan rullaava levy täynnä yksityiskohtia, joihin rakastua. Jos yhtään rock, rock'n'roll, indie rock tai americana ovat sydäntä lähellä tai jos Kurt Vile, Deerhunter, Bob Dylan ja Bruce Springsteen edes vähääkään miellyttävät korvaa, on Slave Ambient tutustumisen arvoinen.

Varo, ettet jää sen orjaksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti