sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Neon Indian - Era Extraña




8.8/10.0




Jos elämässä voi edes kerran tuntea ylpeyttä Suomesta, suomalaisuudesta ja Helsingistä, niin nyt olisi se hetki. "I dedicate this to the city of Helsinki, complete with fairy-tale charm and still, sobering winters", kertoo kansilehtinen. Jos Suomi on edes millään tavalla edesauttanut Era Extrañan syntyä, voin harkita Helsinkiin muuttamista lähikuukausina. Toisaalta, eihän sitä edes huomaisi, jos ei tietäisi. Kuitenkin, Era Extraña on vahvempi ja vakuuttavampi levy kuin edeltäjänsä Psychic Chasms, joka tuli vahingossa käynnistäneeksi chillwaven hyökyaallon. Nyt, kun Toro Y Moi, Washed Out ja Neon Indian ovat kaikki julkaisseet seuraavat levynsä, voimme pohtia chillwaven tulevaisuutta ja sitä, kuka heistä vei voiton ylipäätänsä kisassa.

Toro Y Moi muutti soundiansa huimasti popimpaan ja akustisempaan psykedeliaan, joka välillä toi mieleen 70-luvun discon ja AOR-radiokanavien täsmähitit - yllättäen onnistunut muutos parempaan suuntaan. Washed Out ei muuta tehnyt, kuin tuotannollisesti siloitti ääripäitä ja luotti 90-lukulaiseen tanssijytkeen dream pop versioon - yksi vuoden ehdottomista suosikkilevyistäni. Mitä sitten Alan Palomo sai aikaiseksi talvikaamoksessa talvella 2010-2011? Levyn, jonka yhteydessä chillwavesta on turha enää puhua: niin shoegazing, synarokki, kokellinen popmusiikki kuin elektropop sekoittuvat äänimatoksi, joka tuo mieleen tahmeat tanssilattiat, pelihallit, elämäsi parhaimman keikan ja kuumeiset harhat - parhaimmillaan samaan aikaan.


Psychic Chasms tuntui olevan levy täynnä ääntä vailla kunnollista runkoa ja tarkoitusta. Era Extraña on täynnä biisejä, joiden lisämausteena elektroniset pimpelipompelit ja nintendo- ja atariäänet toimii. Nämä biisit, jos mitkä, jäävät mieleen melodioidensa puolesta - ei äänimassan, jolla chillwavessa on yleisesti pyritty peittämään ongelmallista biisinkirjoitusta. Jopa kolmen biisin mittainen Heart-instrumentaalisarja onnistuu vaikuttamaan tarkoituksenmukaiselta, eikä pelkästään keinolta saada levylle matskua; ne muodostavat rungon, joiden ympärille muut biisit sujuvasti asettuvat.



Ja ne biisit. Voi että! Polish Girl oli jo ennakkona pikkutyttömäisiä riemunkiljahduksia herättävä biisi, mutta se oli vasta esimakua Halogen (I Could Be A Shadow) ja Suns Irrupt -biiseihin verrattaessa. Ensimmäinen tuo mieleen lähinnä M83:n (jonka tulevasta levystä on blogiini tulossa melkoinen jytky) eeppiset shoegazingin ja kasaripopin jumaluudet ja jälkimmäinen biisi on kuin minimalistista technoa ilman tekotaiteellisuutta ja epätanssittavia biittejä. The Blindside Kiss on kuin Sonic Youth ekstrahapolla ja Heart: Release on kuin maailman cooleinta väliaika-, mainos- ja tv-tunnarimusiikkia suoraan 80-luvulta. Ja viimeiseksi säästetty Arcade Blues on albumikokonaisuudesta tarkoituksella irroitettu sinkku, jonka jättäminen pois levyltä olisi ollut linnatuomiolla rangaistava teko. Rakastan sen biisin vaikutuksia mielialaani; muutun samaan aikaan nostalgikoksi, melankoliseksi, mutta myös onnelliseksi ja itsevarmaksi.


Harmillisesti muutama biisi vaipuu keskinkertaisuuksien joukkoon, josta ei tahdo saada edes 10.:llä kuuntelukerralla pienintäkään muistijälkeä. Ainut asia mitä oikeastsaan jään kaipaamaan Psychic Chasmsilta, on sen leikkimielisyys ja huolettomuus. Era Extraña on vakava levy, jonka sanoitukset eivät ole maailman toiveikkaimpia. Ehkä pieni neuroottisuus vaivaa kokonaisuutta, mutta en vielä oikein ole varma, onko se hyvä vai huono asia. Vakavaakin synapoppia saa tehdä, mutta uskon kuulijakunnan arvostavan "Should Have Taken Acid With You":n kaltaisia hölmöjä tanssibiisejä - vakavuutta janoavat kääntyvät EBM:n ja industrialin puoleen.


Mutta onneksi Era Extraña on levy, jota voi huoletta luukuttuu repeatilla niin monta kertaa kuin haluaa. Se ei ole lainkaan puuduttavaa kuunneltavaa. Jos elektroninen musiikki ylipäätänsä kiinnostaa, on levy tutustumisen arvoinen. Kasarinostalgiaan ja retroiluun mieltyneet rockin, popin ja tanssimusiikin ystävät tulevat varmasti nauttimaan. Tässä vain ensi talven ennätyspakkasia odotellssa, jos vaikka Era Extraña olisi kerrankin aidosti erilainen soundtrack talvelle ja vielä suomalaisesta talvesta inspiroitunut.


Ja chillwaven tulevaisuus? Puhun tästä mielummin chillwavena kuin kokeellisena shoegazing-syntikkarockpop-dreampop-tanssimusiikkina, joka on niin kasaria, ysäriä kuin nykyistä milleniumia. Mutta käsitteenä chillwave on menettänyt merkityksensä samalla tavalla kuin indie. Jäljelle jää vain hyvää ja kokeellista elektronista poppia, jota ei artistien välillä yhdistä muu kuin rakkaus hyvään musiikkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti