sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Lou Reed & Metallica - Lulu



0.0/10.0


Lou Reed istuu kiikkutuolissa lukemassa päivän sanomalehteä; hän katsoo ulos ikkunasta ja huutaa ahdistuneena - patiolla leikkivät lapsenlapset ovat helvetinmoinen pettymys ja noista pikku perkeleistä ei tule yhtään mitään, koko maailmasta ei tule yhtään mitään. James Hetfield haroo partaansa ja näppäilee kitarastaan unohdettavia riffejä ja sointuja - hän ei tiedä vittujakaan, mitä on tekemässä, ja laulaa olevansa laatta ja pöytä. Hillosipulina pohjalla, Lars Ulrich äänittää rumpuraitojaan tuhansia kertoja, koska se peruskomppikaan ei lähde yhdellä yrityksellä. Tätä kaikkea ja muuta epämiellyttävää Lulu on. Hohhoijaa.


"Oltais myö saatu tää levy jo vuos sitte ulos, mut toi Ulrich ei suostu harjottelee ja joudutaan ottaa ne sen osuudet eriksee vuoden jaksoissa... tota noin... joo. Mut muute on kyllä vuoden paras levy tulossa, vuoden paras!" -selittelyjä on voinut kuvitella päässään siitä hetkestä lähtien, kun 30-sekunnin mittainen preview The View:stä julkaistiin. The View herätti ristiriitaista palautetta, mutta sitä paskan määrää, mikä tulvi Interwebsien keskustelupalstoilla Lulun päästyä vapaasti streamattavaksi.  Pelottavinta oli, että sisällöllisesti keskustelupalstojen loanheitto oli parempaa, mitä Lululla on tarjottavanaan - siinäpä vasta olisi dramatiikkaa ja temaattisia yllätyksiä sisältävä merkkiteos, seuraavan projektin kohde perhaps?

Huonot biisit eivät ole se suurin WTF-ilmiön aiheuttaja, vaan levyn ylipitkä 87-minuuttinen mitta. Se koostuu yksinkertaisesti aivan liian heikosta demomaisesta musiikista, ja on pelkkää sietämätöntä myötähäpeää - too much, överisti liikaa märehdittävää yhdelle kerralle. Eikä asiaa edes auta levyn jakaminen kahteen osaan. Jos olisin ostanut levyn kaupasta, en olisi niin varma, uskaltaisinko pistää toista levyä soittimeen. Homma lähtee lapasesta heti ekalla minuutilla ja lapaset löytyvät miljardin vuoden päästä jostain tyhjiöstä linnunradan toisella puolen. Small town girl, mitä helvettiä... Ei vain ymmärys riitä.

Ne (biisit) alkaa ihan hyvin, mutta loppujen lopuksi eivät kehity mihinkää ja päälle kun pistää vielä lou reedin höpisemään ...on olo ku olis jossai dementikkojen vanhainkodissa ja ne papparaiset yrittäis iskeä niitä hoitajia ahistuksella. - jälkikäteen lisätty vapaamuotoinen kuvaus levystä.



Oli kyllä poker face hukassa, kun vastentahtoisesti loppuun asti levyn kuuntelin. En voi uskoa, että haaskasin elämästäni lähes puolitoista tuntia tähän - kahdesti! En suosittele Metallican faneille, enkä edes Lou Reedin omaisille. Kunpa joku yllättäisi ja huutaisi "haitakaa vittu t. kikki hiiri", "vitsi oli oma keksimä t. aku ankka" tai edes "U MAD?" Lulu on huono jopa vitsiksi. Se on kuin Metal Machine Music, mutta sitä ei voi jälkikäteen kuitata läppänä - "kuuntelematta paskaa" -ennakko-odotukseni osoittautuivat "kuuntelemalla korvat kuolioon" -lopputulokseen.

En edes voi valitettavasti antaa yhtä pistettä inspiraation lähteelle, Frank Wedekindille - maailman energiaongelmat voitaisiin ratkaista hyödyntämällä haudassa makaavan Wedekindin ikiliikkujamaista pyörimisnopeutta.

Viime aikoina olen lisännyt levyarvostelujen yhteyteen musiikista inspiroituneita valokuvia kuvittamaan arvosteluja, mutta koska olisi epäkorrektia ottaa kuvia paskasta, enkä saa Lou Reediä istumaan kiikkutuoliin ja Lars Ulrichia pysymään paikoillaan, saatte mielikuvan;  somewhere, Dave Mustaine must be laughing his guts out.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti