sunnuntai 28. elokuuta 2011

Vuoden 2011 unohdettuja helmiä part V /// Oh Minnows, Unknown Mortal Orchestra ja Eleanor Friedberger

Ennen kuin päästän teidät arvostelujen jännitävään maailmaan, suosittelen painamaan hassua nappulaa nimeltä "like this" liittyäksesi Sounds of Unknown'in lukijoihin facebookissa. Sitä kautta päivitykset tavoittavat lukijansa paljon nopeammin! Ajatella, et tarvitse enää google-tiliä tietääksesi uusista arvosteluista ja randomista sälästä.
Facebookissa - vaivattomasti etusivulta.
ps. olisi tosi kiva jos tykkäisitte
pps. I mean it.




Vuoden 2011 unohdettuja helmiä on edennyt jo viidenteen osaan, jossa tarjoillaan pitkästä aikaa perinteisempää indie rockia, joka on muuttunut yllättävän tylsäksi genreksi vuoden sisällä. Kaikki bändit tuntuvat nyhtävän ideansa samasta korista ja lopputuloskin on sen mukainen. Jo on nyt helvetti, jos ei kunnollista indie rockia tehdä enää.




Oh Minnows on yhtä kuin Chris Steele-Nicholson, joka kuulostaa niin Jonas Bjerreltä kuin Jonas itse. Yhteydet tanskalaiseen Mew'iin eivät siihen pääty, koska musiikillisesti For Shadows tuntuu lainaavan paljon Mew'in äänimaailmasta. Tunnelmakin on lähes identtinen. Soppaan on heitetty myös Deerhunterilta haiskahtavia ambientimpia hetkiä, jotka toimivat oivallisina hengähdyshetkinä kaiken meuhkaamisen välillä. Ote on yllättän alt. rock, mutta pehmoisempi ja liian utuinen ollakseen todellisesti rock. Ja aivan liian post-rock ollakseen coolia musiikkia nykyajan muodikkaille nuorille.

For Shadows yhdistelee paljon sieltä sun täältä, mutta onnistuu loppujen lopuksi kuulostamaan melko itsevarmalta. Melko. Debyyttinä For Shadows on lupaava, koska kuullun perusteella mahdollisia tulevaisuuden suuntia on valittavissa melkoinen läjä. Helvetti soikoon, olenko kuulevinani chillwavea?? Kaikkea se sisältää. Ja vielä kantaa kestonsa ajan.

For Shadows ei ole maailman ihmeellisin levy, mutta ajoittain sen melodiat ja melankolisuus värisyttävät hyvällä tavalla. Toisinaan biisit vaipuvat unohduksiin, mutta onnistuessaan kokemus on keskivertoa antoisampi. Harmillista, että metatasoa ei tahdo löytyä kaivamallaan. Noh, kaunis kakku se ainakin on.




FFunny FFrends on ässäbiisi. Se on niin hyvä biisi, että voisin olla kuuntelematta muuta musiikkia viikon ajan. Kyllä, niin hyvä se on: ajaton, letkeä ja tarttuva. Samanlaista tarttuvuutta ja ajattomuuta tarjoaa koko Unknown Mortal Orchestran debyytti. Periaatteessa bändi ei osaa tehdä kuin yhdenlaisia biisejä, mutta sen se osaakin tehdä vastustamattomasti. Tulevaisuudessa kannattaa väripalettiaan toki laajentaa, mutta eläkäämme tässä hetkessä ja nauttikaamme vuoden 2011 yhdestä persoonallisimmasta levystä.


Nostalginen soundi lainaa 60-luvun psykedeliasta ja 80/90-lukujen indie rockista muodostamalla omaperäisen yhtälön, joka ihme kyllä erottuu joukosta ripauksella lo-fi-estetiikkaa. Niin kuin NRGM sanoi, kuulostaa UMO paljon Beckiltä.

Yksinkertaiset ja tarttuvat biisit tarjoavat jatkoaikaa kesälle 2011 ja suosittelenkin tarttumaan niihin vielä, kun ilmat sallivat huolettoman pukeutumisen.




Eleanor Friedberger - Last Summer

Eleanorilla ei ole tainnut olla helppoa kesällä 2010, jos tarkastellaan Last Summerilta löytyvien biisien sanoja. Kaikesta paskasta huolimatta Last Summer on valloittava pop-levy, joka kaikkien yllätykseksi voittaa mennen tullen Friedbergerin emobändin, veljensä kanssa perustetun, The Fiery Furnacesin koko tuotannon. Yksin nainen on saanut aikaiseksi emotionaalisen levyn, jonka valloittavuus perustuu biisinkirjoituksen, soundin, sanoitusten ja huolettomien lauluosuuksien saumattomaan yhteisvaikutukseen.


Last Summer soi kesäisesti, mutta vailla teennäistä ylipirteyttä. Levy, jonka pistää mielellään soimaan kerta toisensa jälkeen. Loppujen lopuksi Last Summer on kuin mikä tahansa The Fiery Furnacien levy, mutta henkilökohtaisempi ja vaivattomampi, mikä ei ole yhtään huono juttu. Niin valloittavaa, että ihan hymyyn kääntyypi suu.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti