keskiviikko 17. elokuuta 2011

FLOW /// 2011 //// 12.8. /// PPPP E E E R R R JJJ A A AA NNNN TTT AAAAAAA III I


Flow'n lauantaihin PT. 1 tästä.
Flow'n lauantaihin PT. 2 tästä.
Flow'n sunnuntaihin *NYT SITÄ SAA!*


FLOW 2011 on siis koettu ja EI JUMANKEKKA MIKÄ VIIKONLOPPU - fiilis ei vain päästä otteestaan. Koska en jaksa kesälomilta palattuani kirjottaa jumboselittelyjä flow'sta ja tuskin kukaan edes jaksaisi lukea selotusta yli 20 keikasta, niin vähän pätkitetään ja märehditään koettuja elämyksiä tarkemmin.

Yleisesti Flow oli yhtä juhlaa ja eivätkä edes hyvältä näyttämiseen keskittyneet, överiksi vetäneet hipsterit (hipstereitä, onko heitä?) onnistuneet pilaamaan keikkojen fiiliksiä. Tosiasia on se, että 90% festivaaliväestä oli todellakin tullut paikalle nauttimaan hyvästä musiikista ja viettämään laatuaikaa hienossa ympäristössä. Järjestelyt toimivat erinomaisesti, vaikka pientä pullosekoilua ja järjestyksenvalvojien egoilua saikin kestää. Pullopanttisysteemi toimi niin kauan kuin järjestyksenvalvojat eivät pakottaneet poistumaan paikalta tai panttipisteestä edes sai rahaa pulloilleen. Mutta ongelmat olivat tosiaan pieniä verrattuna siihen, mitä kaikkea saikaan vastineeksi rahoilleen kolmen päivän rannekkeella!! Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan.





FRENCH FILMS 17.00. Pikkuisen humoristista, että bändi aloitti soittamaan, vaikka 1/10 festarikansasta oli päässyt porteista sisään. Ei siinä mitään, vaikka olinkin ensimmäisten sadan joukossa sisällä. Ekat biisit menivät ohi, koska oli niin suuri kiire paitakojulle. Kesti hetken tajuta, että myynnissä oli vain kyseisen päivän esiintyjien kamoja, ja mukaani tarttui Röyksoppin t-paita ja ihastuttava flow-kassi. JA SITTEN KEIKALLE. French Films toimi teltassa oikein mukavasti ja toimi erinomaisena avaajana. Ja kyllähän se iki-ihana Golden Sea kuultiin ja kitarat lentelivät ilmassa keikan jälkeen. Kunnon rockbändin elkeillä poistuttiin ja lavan valtasi ärsyttävä Tea Khalifa. Harmi, etten ehtinyt koko keikkaa näkemään, mutta en usko tämän kohtaamisen jääneen viimeisekseni.

DESTROYER 18.10. Seuraavana olikin vuorossa melkein koko viikonlopun suurin odotuksen kohteeni! Annoinhan taannoin Kaputt'lle 10/10 arvosanan, mutta valitettavasti homma ei toiminut yhtä hyvin livenä kuin toivoa saattoi. Keikka oli perusmiellyttävä, eikä herättänyt suuria riemunkiljahduksia. Sopivaa fiilistelyä ja kevyttä tanssahtelua. Valitettavasti pääsin täysin fiiliksiin vasta Suicide Demo For Kara Walkerin aikana, minkä jälkeen keikka sitten loppuikin. Jäin kaipaamaan enemmän, mutta kyllähän Dan Bejar, Karhu-olut kädessään, osaa tuijottaa kaukaisuuksiin tummine silmineen niin vakuuttavasti, että en voi olla pahoillani. Ehkä eturiviin ahtautuminen ei ollut paras idea kuitenkaan...

MATTHEW DEAR 19.30. En olisi koskaan kuvitellut Black Cityn biisien nousevan uudelle tasolle livenä (hassusti Black Tentissä). Ehkä suurin kiitos asiasta kuuluu livebändille, joka oli yhtään vähättelemättä ilmiömäinen. Kuumaakin kuumempi trumpetisti toi biiseihin uutta nostetta, basistilta ei karismaa puuttunut ja rumpalisti hakkasi metronomiakin tarkemmin. Ja kuin suklaanappina cupcakesin päällä, Matthew Dear riehui kuin saatanan ohjaamana ja ohjasi teltan tanssimaan sielunsa kyllyydestä. Eturivissä ainakin tunnelma oli erittäin sähköinen ja fiilis vain nousi biisi biisiltä. Black Cityn biisien synkkäluontoiset sanat hävisivät samaa tahtia kuin ihmismassa kasaantui entistä tiiviimmäksi ryhmäksi hikisiä tanssijoita. Enpä nähnyt yhtään pettynyttä ihmistä keikan jälkeen ja itsekin tuli hehkutettua vielä aamuyöstä, kuinka Matthew Dear livebändinsä kanssa heitti tähän mennessä koko festarin suurimman yllätyksen. Tarkoitukseni oli siis vain käväistä nopeasti checkaamassa yleistunnelma - sille tielle sitten jäinkin.




Hengästyttävän keikan jälkeen ehtikin hyvin tutustua ruokatarjontaan ja festariväkeen. Siellä tuntemattomat tulivat juttelemaan ja hyvää seuraa löytyi joka paikasta. Eräskin mies tuli kyselemään niin kohteliaasti ranskalaisia, että ei näin hyvin käyttäytyviä festarivieraita ole tottunut tapaamaan! Hyvä mieli tarttui ja flow oli siinä vaiheessa todella flow. Nakin ranet kahdella dipillä ja Can U West - nakkisämpylä olivat kyllä ylivetoja. Kuka makkaraperunoita kaipaa, kun alue täynnä ylihinnoiteltua hienostopöperöä? Onneksi Nakki edusti hinta-laatusuhteeltaan festarialueen parasta kojua. Pienen hengähdyksen jälkeen jaksaa taas tanssia, eiks je?

Warpaint 21.00. Kävelin Nokia Blue Tentin takaosaan ja enpä voisi sanoa, että Warpaint olisi ollut kovin mukaansatempaavaa musiikkia. Kyllähän sitä oli tullut kuunneltua, mutta niin kuin moni muukin on sanonut, olisi kunnollisia biisejä voinut olla enemmän. Kymmenisen minuuttia oli aivan tarpeeksi ja läksin pois varsin pettyneenä.

MF DOOM 21.15. Miten olinkaan voinut unohtaa MF DOOMIN esiintymisen?? Onneksi hyvän tunnelman pystyi aistimaan kauempaakin ja hieman jäi harmittamaan, etten jäänyt seuraamaan esiintymistä puoltatuntia pidemmäksi ajaksi. Q-Tip olisi totta kai ollut henkilökohtaisesti mielekkäämpi esiintyjä, mutta kukaanhan ei voi kieltää MF Doomin merkittävyyttä myöskään. Ne puolituntia, jotka vietin lavan läheisyydessä, olivat siihen astisen elämäni miellyttävimmät hetket live hip-hopin parissa. Kun meillä Lappeenrannassa ei oikein tahdo muuta kuulla, kuin Jare & VilleGallen tasoista räpyttelmistä - eihän sitä voi edes räppäämiseksi kutsua tässä kontekstissa!

Noh, matka jatkuu.

Hercules & Love Affair 22.00 Enpä olisi tätäkään uskonut. Ennen keikan alkua, joku Slowdancea Matthew Dearin keikalla huudellut tyyppi kysyi: "Ootko sä se jätkä Matthew Dearin eturivistä? Ihan vitun kova meno!". Eipä siihen oikein mitään järkevää pystynyt sanomaan..

Mutta herranjestas, miten hyvä idea oli ahtautua taas kerran eturiviin, koska meno oli yksinkertaisesti hurmoksellista! Hercules & Love Affair järjesti koko illan menevimmät bileet, jonne oli ylitunkua eikä edes kaikki halukkaat mahtuneet Black Tentin sisälle. Teltassa oli niin kova tungos, ettei siellä pystynyt täysin vapaasti tanssimaan, mutta sehän ei kyllä mitään haitannut. Tunnelma oli kuin New Yorkin gayklubilla (, jos olisin sellaisessa koskaan käynyt, mutta voisin kuvitella niin), koska yhtä homoa meininkiä ei ole keikan aikana lavalla näkynyt kuin Herculeksen keikalla. Ja hyvä niin, koska oli innostavaa katsoa lavalla spontaanisti tanssivia laulajia, jotka olivat niin sinut itsensä kanssa kuin mahdollista. Diivamaista esiintymistä ja suurta hurmosta. En osaa edes analysoida, mikä teki keikasta niin hyvän - siellä täytyi ehdottomasti olla. Jopa vieressäni ollut hesarin toimittaja innostui viimeistään Blindin aikana unohtamaan työtehtävänsä ja tanssimaan jalkansa rakkuloille. Ei ollut epäilystäkään, kuka vei flow'n perjantain nimiinsä.

Röyksopp 23.00. Herculeksen keikan takia hyvät paikat Röyksoppin keikalle olivat menneet aikoja sitten. Jälkikäteen kiitän väentungosta, etten mennyt lähemmäksi, koska Röyksopp oli lievä pettymys. En tiennyt, mitä odottaa keikalta, mutta yllättävän vaisulta bändi kuulosti päälavalla - Röyksopp olisi varmasti ollut kovempi juttu Black Tentissä. Vaikka Röyksopp'ia olen vuosien varrella kuunnellut aivan liikaa, en tunnistanut Melody A.M.:n biisejä ollenkaan ja en ole edes varma olivatko ne uudet biisit edes uusia biisejä.. Esityksestä puuttui kaikki yllätyksellisyys ja innostuin "It's Friday" - heiton takia odottamaan Rebecca Black coveria - oli liikaa toivottu. Only This Momentin aikana poistuminen takavasemmalle, mikä oli yllättävän vaikeaa, koska väkeä oli kuin Saipan pelissä, jos ne joskus finaaliin pääsisivät.

Oli Ariel Pinkin aika.

Ariel Pink's Haunted Graffiti 00.30
. Ariel Pink on karismaattinen ja hullu mies. Hullu mies, joka osaa esiintyä ja ottaa yleisön haltuunsa. Keikka olisi varmasti ollut ikimuistoinen, jos koko ajan ei oli tarvinnut varoa vieressä sekoilevia känniääliöitä. Keikka alkoi todella lupaavasti ja onneksi bändi veivasi myös Ariel Pinkin vanhaa materiaalia, eikä vain Before Todayn biisejä. Noh, kaikki tosiaan meni lupaavasti siihen asti, kun eturivissä muutama henkilö innostuivat pogoamaan ees taas ja pomppimaan tuntemattomien eteen ja samalla pilaamaan hyvän keikan monilta. Eihän siinä voinut keskittyä keikkaan mitenkään, jos koko ajan joutui pelkäämään nyrkin iskua naamaan,  Onneksi järkkärit huomasivat tilanteen sekasortoisuudeen ja poistattivat yhden riehujista - keikka jatkui timanttisena loppuun asti. Keikan olisi voinut oivallisesti päättää Bright Lit Blue Skies kliimaksiin, mutta tarpeettomasti keikkaa venytettiin kahden biisin verran. En voi kuitenkaan olla pettynyt, vaikka siihen aikaan yöstä meno alkoi olemaan vähän turhankin väsynyttä ja kuollutta. Flow'ssa saisi olla enemmän Ariel Pinkin kaltaisia artisteja esiintymässä, mutta loppujen lopuksi, onko heitä edes olemassa niin useita?




Päivä oli erittäin onnistunut ja luulin siinä vaiheessa kokeneeni parempia live-esiintymisiä kuin koskaan ennen. Paha maku meinasi jäädä suuhun, kun en saanut pulloistani panttia - this is outrageous! - kassassa ei ollut tarpeeksi rahaa. Onneksi 4€ ei ole maailman suurin asia, mutta kyllä siinä vaiheessa hieman hatutti.

Ja sitten nukahdin täysin tietämättä, mitä seuraava päivä toisi tullessaan...

TO BE CONTINUED...

 


2 kommenttia:

  1. French filmsiä lukuunottamatta olin kaikilla samoilla keikoilla, ihme ettei törmätty. :D Matthew Dear oli kyl ihan ylihyvä!

    VastaaPoista
  2. Jätin silmälasit kotiin, koska oon niin intohimonen musiikkiin heittäytyjä, että pelkäsin niitten kohtaloa koko ajan :D

    Toisaalta, sillo miut olis pitäny erottaa paljo helpommi, ku joka toisella oli lasit päässä!
    Ja ehkä tavattiinkin, mutta ei tavattu. Olin kyllä ihan varma, että olin yhden tytön nähnyt jossain ja voisin melkein veikata sen olleen sinä, mutta ei siellä kehdannut mennä mitään kyselemään :D

    VastaaPoista