maanantai 29. elokuuta 2011

Beirut - The Rip Tide


9.0/10.0

Mitä tehdä, kun debyyttilevy The Gulag Orkestar ymppäsi yhteen mitä upeimmalla koskaan kuullulla tavalla indietä, balkanilaista kansanmusiikkia ja mahtipontista laulua, eli oli lähes täydellinen? The Flying Club Cup puolestaan ihastutti ranskalaisvaikutteillaan ja Owen Pallett'in harkituilla jousisovituksilla. Matkan jatkuessa saimme kuulla makuuhuone-elektroa ja meksikolaista vaskipuhallinmusiikkia. Kukapa olisi uskonut, että seuraava askel olisi itsenäistyminen ja maallistuminen.

Kaikkihan tietävät, miten Zach Condon jätti koulut kesken ja lähti maailmalle matkaamaan. Loppu onkin historiaa ja liibalaaba liibalaaba. The Rip Tide esittää nuoren miehen tilanteessa, jossa menneisyys on mauste pääruoan sijaan. Maailman musiikkikulttuurien esitteleminen saa väistyä oman soundin luomisen tilalta, mikä on odottamaton mutta toimiva ratkaisu. Zach Condon ei ole koskaan aiemmin kuulostanut yhtä vaivattomalta ja mukaansatempaavalta. The Rip Tide on Beirutia helpoimmillaan. Mutta, kiitos sen, yhtyeen tai paremminkin sanottuna orkesterin uran hienoimmat yksittäiset hetket löytyvät The Rip Tiden houkuttelevilta virtauksilta.



The Rip Tide luo ainutlaatuista tunnelmaa torvisektioiden ja balkanilaisten perkussioiden voimalla. Vaikka entiset elementit ovat vähemmän hallitsevassa asemassa, ei Beirut olisi mitään ilman vaskipuhaltimien tuomaa pontevuutta - juuri se erottaa Beirutin tusinasta muita indiebändejä. Tunnelma heittää kuuntelijan keskelle iloista piknikkiä, rannalle lokkien seuraksi, mustalaisleirin reunalle, keskelle paraatia ja seuraamaan sivusta serenadia rakastetulle.

Sulkiessani silmäni näen itseni Barcelonan vanhan kaupungin sokkeloisilla sivukujilla keskellä ihmismerta, jonka mukaan voisin vain heittäytyä virran vietäväksi. Ilta-aurinko värittää oranssilla talojen seinämiä. Talojen lomasta tuikkivat valonsäteet tekevät ilmassa leijuvat vesipisarat havaittavaksi ja hetken kaikki on ainutlaatuista.









The Rip Tide on matka sisimpään: tajuntaan ja sydämeen ilman mitään tekotaiteellisia kikkailuita. Runolliset sanoitukset ja ylitsevuotava sentimentaalisuus vain vahvistavat levyn maalaamaa kuvaa elämästä, jonka jokainen hetki on elämisen arvoinen riippumatta koettavan tilanteen miellyttävyydestä. Ainakin jälkeenpäin vaikeat asiat voidaan pukea sydämet pakahduttavien poplaulujen muotoon.




Minusta on turhaa analysoida liikaa The Rip Tiden sisältöä, koska toisinaan on parasta vain antaa virran viedä ja sulkea silmät turhilta ja epäolennaisilta asioilta, kuten virheiltä. Zach Condon ei ehkä ole maailman monipuolisin laulaja, mutta näitä säveliä mahtipontisuus pukee nöyristelyä enemmän. A Candle's Fire kuulostasa Have You Ever Seen The Rainilta, mutta maailmahan on täynnä samankaltaisuuksia. Torvisektiot ovat hieman epävireessä ja puhtaat äänet ovat harvinaisuus. Sanon, että turhuuksia kaikki ja pikkusieluisten häviö. When life gives you Beirut, you f*cking listen to it!




The Rip Tide on 33-minuutin kestossaan lähes EP-mittainen levy - elämä on lyhyt, joten nauttikaamme siitä. Niin kuin viettäisit iltaa hyvien ystävien parissa, on parasta unohtaa siksi aikaa kaikki muu ja antaa elämän viedä edes kerran. Niistä kerroista on elämän kuva-albumi koostettu, ikimuistoisimmat kokemukset tehty, maittavimmat naurut naurettu ja elämisen arvoiset hetket eletty.


Kiitos ystävät.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti