tiistai 12. heinäkuuta 2011

Minä ja Ville Ahonen - Minä ja Ville Ahonen


On nostettava hattua kohtalolle, että Ville Ahonen pääsi levyttämään tämän nimettömän levyn. Herään joskus mahtavuuteen jälkijunassa ja nyt vain vuoden jäljessä, koska yksinkertaisesti maaginen voima = suuri hype, tapatti mielenkiintoni täysin. Nyt tomun laskeuduttua voin tarttua siihen - kuin vuosia vintille lojuneeseen muistoesineeseen. Minä ja Ville Ahonen on levyjä, joiden olemassaoloa ei ole kaivannut ennen kohtaamista; tutustumisen jälkeen siitä on mahdotonta luopua.

Ensiksi iskee epätavalliset melodiat, seuraavana uskomattomat sovitukset ja viimeisenä loputtomasti nerouksia sisältävät sanoitukset. Minä ja Ville Ahonen on niin itsevarma levy kuin haavoittuneen on mahdollista tehdä. Laulaako bändin keskiöjäsen Ahonen itsestään vai ovatko sanoitukset vain satunnaisia kertomuksia ihmisyydestä, psyykkeestä ja elämästä? Jussi Moilan kanssa yhteistyössä syntyneet sanoitukset ovat viime vuosien mielenkiintoisimpia virkkeitä, jotka jäävät pyörimään päähän ja vaivaavat nukkuessakin. En muista milloin viimeeksi olisin oppinut jokaisen biisin sanat yhden viikonlopun aikana. Nyt kahden viikon intensiivisen kuuntelun jälkeen olen auttamattomasti koukussa jokaiseen sanaan, käänteeseen ja toteamukseen. Tekstien sisin on kaivamalla kaivettava ulos kuorestaan ja silloinkin saattaa olla väärässä - näkökulmasta riippuen ne kertovat vähäeleisesti suuria tarinoita, joista ei tarttumapintaa puutu. Tämä on parasta suomalaista lyriikkaa pitkiin aikoihin. I repeat, parasta suomalaista lyriikkaa pitkiin aikoihin.

"Pidin susta aivan liian lujaa niin että mulle jäi käteen lopulta vain tuppo tukkaasi" - Sano

"Juoksen niin kauan, etä sydämeni pysähtyy ... Kaupungissa sitä juoksee kymmenen kilometriä ja kun kaatuu maahan niin joku pillupää soittaa poliisin, joka tulee viemään putkaan tai sairaalaan. Eikä auta vaikka miten huutaisit, että anna minun kuolla rauhassa. Ne sanovat vain, että kuole toki, mutta et minun takapihallani. Mutta onneksi metsässä voi juosta mihin vain, eikä kukaan soita. Siksi kuolema on siellä aina läsnä. ...

Istun lumessa - lumisateessa - ja katson kuinka talo palaa. Vittu että rakastan tätä roviota, jonka olen itselleni rakentanut. Tuli tarttuu puiden latvoihin ja ne palavat niin kuin kynttilät. Kun palomiehet saapuvat, minä ammun ne autoihinsa haulikolla
" - Juoksen niin kauan

"ja hänen suurin haaveensa on nukkua jonkun kanssa /
mutta silti hän on unissaan
aina yksin
" - Huhtikuun jää

"sanojasi poimin toisten lauseista
ilmeitäsi näen toisten kasvoilla
" - Missä te asutte?

"kohta on taas viikonloppu
ja jaksat valehdella
revit alas verhoja
vaikka olet sokea
" - Käytävä

"mulla on uusi naapuri
se muutti juuri päähäni
sitä kaikki naurattaa
enkä unta saa
" - Musta virta


Ja musiikki. Voi musiikki. Ah, musiikki. Ville Ahosen sävellykset ovat erikoisia ja koukuttavia: melodiat kulkevat epätavallasia reittejä ja katkovat virkkeitä koukuttaen kuuntelijan jäämään odottamaan jatkoa, rakenteet ovat vähintään moniosaisia ja konventionaalinen pop-muoto on hukassa useasti. Kaikessa outoudessaan ne tekevät lopputuloksesta vain mielenkiintoisemman ja kuuntelua kestävämmän. Ja mikä ääni, Ville Ahonen ei ole American Idolsin finaaliviisikossa, mutta tarinankertojana hän on ilmiömäinen ja osaa persoonallisella tavallaan tuoda jokaiseen sanaan tarvittavaa voimaa tai imeä sitä pois tarvittaessa.  Riisuttuina folk-tunnelmointeinakin biisit riittäisivät viettelemään kuuntelijan, mutta siinä vaiheessa, kun Jani Hietanen, Tuomas Skopa, Masi Tiitta ja Alina Toivanen (+ tuottaja Nick Triani) antavat osansa sovituksiin, on käsissä pelottavan hyvää musiikkia. Levy soi värikkäästi ja tuoreesti, määrätietoisesti ja ammattitaidolla varustettuna. Silti ei ammuta yli missään vaiheessa, kaikki palaset loksahtavat paikoilleen saumojen vielä näkyessä - tuotannollisesti pieni epätarkkuus kasvattaa vain mielenkiintoa. Genrerajoilla ei ole väliä, sillä kukaan ei varmasti olisi uskonut levyn alkavan ja päättyvän niin eri tavoin - harvoin sitä levyt alkavat akustisella kitaralla ja päättyvät teknojumputukseen. Ehdottomia kohokohtia ovat Sano, Juoksen niin kauan ja Musta virta, mutta loppujen lopuksi haluaisin luetalla jokaisen biisin. Vastakohdat kulkevat käsikädessä ja nyanssit ovat aivan mahtavan helvetin nerokkaan toimivia. HUH!. Suoraviivaista tarinankerrontaa tai jumitusta, suomirockia ja avant-gardea. Jos pakko pistää pakettiin, niin olkoot se folkrock-avantgarde-indierock-lo-fi-suomirock-minimaltechno-electronica-singer-songwritingia - ja ei edes kuulosta pelottavan oudolta.


Minä ja Ville Ahonen ei ole iloinen levy. Sen surumielisyys onnistui tartuttamaan minuunkin lievää pessimismiä ja ahdistusta, mutta olen iloinen siitäkin kokemuksesta. Minä ja Ville Ahonen on puhdistava kokemus, koska se kaivautuu olemassaolomme syvimpiin poukamiin ja kääntää asiat ylösalaisin ja avaa silmämme asettamalla kaiken yhdeksi suureksi kysymykseksi. -"ja sinä kysyt jotain johon en osaa vastata" -  Minä ja Ville Ahonen sisältää tarinoita ihmisistä, jotka eivät kuulu yhteiskuntaamme tai yrittävät päästä eroon tavanomaisuudesta ja luoduista säännöistä. Surullista on, miten kamppailu kaikkea vastaan on raskasta ja turhauttavaa. Onko se sitten terapialevy? Tavallaan terapeuttisen kokemuksen tarjoava levy puhuttelee monella tavalla ja antaa varmasti kuuntelijalle jotain ajateltavaa. Itse ainakin pohdin elämääni uusiksi ja on ehkä naiviakin ajatella sen syntyneen musiikin pohjalta.

What the hell, olen romantikko ja nautin maailmantuskasta. Onneksi Flow 2011 tarjoaa reilun annoksen tätä mahtavuutta livenä. Ja siellä eturivissä minä seison. Tämä paita päällä. Oujee.
Aika siisti, eh?

ps. paidan teksti on ote erään biisin sanoista

4 kommenttia:

  1. Loistava arvostelu loistavasta levystä! Kiva huomata, etten ole ainut kuka on mennyt yksinkertaisesti aivan sekaisin kyseisestä albumista :)

    VastaaPoista
  2. Vähän tässä jo kaduttaa, että hylkäsin levyn kokonaan ilmestyessään. Mut sitten eräs päivä anttilan alelaarissa tuijotteli Ville Ahonen suoraan sieluun ja heti levyn ensihetkiltä lähtien olin myyty. En malta odottaa livekeikkaa, koska videoitte mukaa on luvassa siin suurta nautintoa!

    VastaaPoista
  3. Justus, pidän hurjasti tavastasi kirjoittaa. Varsin loistokasta!

    RakkauVella; LOTTA

    VastaaPoista