maanantai 20. kesäkuuta 2011

Fucked Up - David Comes To Life



9.8/10.0

Huh huh, muuta ei voi sanoa, kun katsoo iTunesista David Comes To Lifen biisilistaa ja biisien kestoja. Ei sitä joka päivä tule vastaan teemalevyllistä hardcore punkia, jonka biisit vaihtelevat 3-5 minuuttiin ja kokonaiskesto huimat 78-minuuttia. Tässä on ainekset joko täydelliseen epäonnistumiseen tai lähiaikojen parhaimpaan rock-levyyn. Onneksi näin hullu konsepti lunastaa jälkimäiset odotukset vailla epäilystä!




Chemistry of Common Life oli jo vaikuttava levy, mutta David Comes to Life pyyhkii sillä tästä lähtien lattiaa. David Comes to Lifen traaginen rakkaustarina on mielettömän sympaattinen ja realistinen ja ennen kaikkea toiveikas. Voiko tällainen musiikki olla muka kaunista? Omasta mielestäni en ole näin rehellisen kaunista musiikkia pitkiin aikoihin kuullut. Kitarat ujeltavat kauniita melodioita ja kuljettavat levyä loppua kohti pikajunan tavoin. Kynnyskysymys on asennoitumisesta levyä kohtaan: ottaako tämän kaiken vastaan vai teilaako sen heti aivan liian typeräksi teemalevyksi rakkaudesta, tragediasta ja ihmiselon kurjuudesta?


En halua suuremmin paljastaa tarinaa, mutta levyllä suunvuoronsa saavat yhteensä viisi henkilöhahmoa, joiden puheenvuoroja on lähes mahdotonta erottaa ilman kansilehtisen avustusta. Kansivihkosta on suurta apua juonen mukana pysymiseen ja jokaisen biisin kohdalla heti alussa kerrotaan, mitä tulevan biisin aikana tulee tapahtumaan. David Eliade, Veronica Boisson, Vivian Benson, Nick Fenstle ja Octavio St. Laurent jokainen upottavat lusikkansa sakeaan soppaan, jossa tapahtuneita ja tekojen motiiveja pohditaan syvällisesti, pitkään ja hartaasti. Sen verran voin paljastaa, että luvassa on rakkautta, kuolemaa, syyttelyä, itsesääliä, masennusta ja epätoivoa. Loppuratkaisu on hieno, pysäyttävä ja ehdottomasti odottamisen arvoinen. Ja miten kaikki päättykään - nerokasta.

Lyriikat ovat aivan ensiluokkaa. Siis aivan helvetin upeat. Jokainen biisi on olennainen kokonaisuuden kannalta ja sisältävät ehkä nokkelinta sanasijoitelua vuosiin. Fucked Upin tyypit todella tietävät, kuinka tarinaa viedään eteenpäin suoraviivaisen räminän ja rehellisten sanoitusten avulla. Ainoastaan Joanna Newsom on onnistunut luomaan niin monitulkintaisia sanoituksia, joiden vuoksi pelkän kansilehtisen lukeminen on jo itsessään nautinto. David Comes To Lifeen kannattaa siis tutustua lyriikan ja musiikin puolesta erillisesti ensimmäiseksi.

Suosikkejani ovat ehdottomasti Queen of Heartsin sydäntäraastava rakkaudentunnustus ja One More Night'in sydämen murskaavat jäähyväiset Davidille.


Sitten itse musiikkiin. Fucked Up on mukamas hardcore punkia soittava kanadalaisyhtye, mutta todellisuudessa ei tässä muuta hardcorea ole kuin laulaja Damianin karjunta (jonka yksipuolisuus on bändin ainut heikkous!!!). Soitanta lainaa estetiikkaansa klassisesta 60-80-lukujen rock-soundista ja jopa mädäntyneet korvani kuulevat indie rock - estetiikkaa! Eräs kaverini vertasi Fucked Upia U2:n ja amerikkalaisen punkin risteytymäksi. Musiikillisesti Fucked Up on siis tosiaan fucked up, koska mahtipontinen rock ja karjunta harvoin kulkevat yhdessä näinkin sulavasti. Toisaalta se on taas Fucked Upin oma juttu, ei ole toista samanlaista. Biisit ovat suoraviivaisia ja kokeellisuutta on karsittu runsain käsin edellisen levyn jälkeen. Luulisi, että 18 biisiä (miinus eka instrumentaali) tykitystä kävisi tylsistyttämään, mutta neljään osaan jaettu teos on hämmästykseksi osattu jakaa taitavasti ja jaksotettu edes hieman ryhtiä tuomaan. Toiset sanovat, että levy kannattaa kuunnella vinyylilevyllä jaettuihin osiin, mutta nautin kyllä eniten levystä yhtämittaisena pötkönä. Biisit voivat ensimmäisellä kerralla kuulostaa turhan samankaltaisista, mutta mitä enemmän teokseen syventyy, sitä paremmin jokainen osa löytää paikkansa. Kokoelma maailman asenteikkaimpia kitarariffejä, joukko päällekkäisiä rujon kauniita melodioita, kaikkensa antava rummutus ja karjunta ei ole koskaan kuulostanut näin hyvältä.


Siis ei yhtään filleriä? Mitäs ihmettä?? Edes Hüsker Dü ei onnistunut siinä Zen Arcade levyllään, mutta Fucked Up on taitanut välttää porsaanreiän sitomalla kaiken tiiviiksi kokonaisuudeksi. Siinä piileekin koko levyn suurin vahvuus. Levystä voi nauttia täysin rinnoin pelkästään sanoituksia kuuntelemalla tai antautua perkeleen hyvän musiikin vietäväksi. Parhaimmillaan David Comes To Life toimii yhdessä, jolloin kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Silloin David Comes To Life todellakin comes to life ja muuttuu elämää suuremmaksi mestariteokseksi.



David Comes To Lifesta riittää kuuntelemista ja syventymistä vuosiksi. Siinä vaiheessa, kun jokainen biisi on levyn paras biisi, ollaan todella voiton puolella. Jos kaikki musiikki olisi näin hyvää, ei käsitystä taivaasta enää tarvittaisi, sillä eläisimme siellä jo. Autiolle saarelle levyjä mietittäessä en epäröisi hetkeäkään Fucked Upin kohdalla. Vitti vuoden paras levy, ei olis ikuna uskonu. Toivottavasti tulevaisuus näyttää yhtä valoisalta kuin levynkannen hehkulamput. Toisaalta, voimme aina vaihtaa uuden lampun ja aloittaa alusta. Tiedät mitä tarkoitan, kun olet kuunnellut levyn ajatuksella.

Jos minulta kysytään, tässä olisi vuoden unohtumattomin hetki musiikissa:

"Hello, your name is David, I am Veronica, let’s be together, until the water swallows us.
Hello, you must be David, I am Veronica - let’s be together, until we’re all finally crushed.”



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti