lauantai 11. kesäkuuta 2011

Broken Social Scene and other pointless shit.

Ei miulla tällä kertaa mitään erityisen erityistä. Ei uusia uutisia, niitäkin huonosti postailen. Halusin jotain raapustaa, kun vihdoinkin viiden vuoden taustamusiikkina olemisen jälkeen BBS:n You Forgot It In People totally made sense. Ja koska play.com myi levyä edullisella 2,99 € hinnalla käytettynä, niin päätin tilata sen hyllyyni heti. Ruma kansi, mutta julmetun kaunista musikkia.


Broken Social Scene oli varahuume Arcade Firelle, mutta ehkä viimeinkin bändi pääsee korvikelistalta aitojen ja kovien huumeitten joukkoon. Kollektiiviyhtyeet ovat aina outoja tapauksia, koska yksittäisiin henkilöihin harvoin voi luoda minkäänlaisia miellehtymiä. En edes tiedä, ketä BBS riveissä yleensä häärää. Sen tiedän, että Kevin Drew, Brendan Canning ja Feist, mutta missä loput about 20 ihmistä? Kasvottoman ihmismeren turvin BBS voi ehkä luoda jotain ajatonta ja universaalia. Ainakin Kevin tykkää heittää tyhmää huumoriaan jokaiseen väliin biiseissään. Jos persepanot lapsena, oodi masturboimiselle ja golden showerit ovat mielestäsi loistavaa lyriikkaa ja huumoria... niin joo tässä taitaa olla bändisi.
Tai ei oikeastaan täysin. Me and My Hand, Handjobs for Holidays, It's All Gonna Break ja I'm Still Your Fag ovat hetkiä harvassa. Oikeastaan (hitsin kiva sana tuo oikeastaan, monella tavalla lausuttava, monella tavalla tulkittava, ei rapea, mutta pehmeä) yhtyeen discografiaa siunaavat kauniit bassolinjat, jouset, torvet, pianot, heleät kitarat ja pauhaavat rummut. Kaikki äänimassat yhdistyvät valtaisaksi äänivalliksi, joka joskus sortuilee särönsä alle tarkoituksella. Hiljaa ja vähäeleisesti tai kovaa ja rymisten - BBS hallitsee suvereenisti tyylin kuin tyylin, tunnetilat kuin omat reikäiset taskuni. Kaikkea kaunista tapahtuu megamittaisten levyjen aikana, usein niin kaunista, että sydän kliseisesti pakahtuu. Ainoastaan Sigur Rós ja Arcade Fire osaavat luoda kauniimpia jousi- ja torvisovituksia - Broken Social Scenen erikoisuus on monipuolisuus. Monipuolisuus. On mahdotonta nimetä muuta yhtyettä, joka pystyisi tulkitsemaan vaivatta Anthems For a Seventeen-Year-Old-Girlin, Bandwitchin ja Lover's Spitin kaltaisia herkkiä ja vetoavia popbiisejä iljettävien alapääjuttujen lomassa. Se hallitsee kaiken, mutta ei ole kaikkein paras missään. Kultainen keskitie on joskus se kaikista parhain ratkaisu. Ensikokemalla tylsä, mutta sinnikkäällä kuuntelulla parasta, mitä voi pitkällä tähtäimellä saavuttaa.

Broken Social Scenen musiikki kestää hyvin aikaa. Vaikka kyseessä onkin 2000-luvulla syntynyttä musiikkia, ovat monet vuosituhannen alkupään levyt menettäneet kirkkainta särmäänsä ajan hampaan purressa lovia yhä syvemmälle. Mutta onneksi BSS:n musiikki ei vaurioituisi, vaikka kiille pettäisi ja hammasmätä tuhoaisi kaiken ulkoisen. Mikään ei pysty kumoamaan jo luotua biisiä: sanoja, säveliä, tunteita. Mikään ei pysty koskaan tuhoamaan sitä kaikkea ihanaa ja kaunista, mitä musiikki on jo ehtinyt synnyttää olemassaolollaan. BBS voi hyvin Karl Popperin kolmannessa maailmassa, joten on sääli - huutava vääryys!!-  että se profiloituu hipstermusiikiksi. - Voi hipsteriys, voisinpa tuhota sinut käsitteenä, niin saataisiin ennakkoluulottomasti hyvää musiikkia ihmisten tietoisuuteen. -



Lähes instrumentaalisella post-rockilla aloittanut yhtye on kokenut uransa aikana valtaisia muutoksia niin musiikillisesti kuin yhtyeensisäisesti. Feel Good Lost oli hyvällä tavalla kotikutoisen kuuloinen, tilkkutäkki kaikkea kaunista ääntä ilman lo-fi hömpötystä. Ehdottomasti levy, joka ansaitsisi enemmän tunnustusta itse fanien keskuudessa - harva BBS fani edes tietää levyn olemassaolosta!! Tässä vaiheessa yhtye oli ymmärrykseni mukaan kaksihenkinen muutamaa vierailua lukuunottamatta. Eivät tainneet Kevin ja Brendan tietää mihin seuraava etappi veisi.




No sittenhän tuli tietysti You Forgot It In People. Aiemmin haukuin levyä yliarvostetuksi paskaksi paria biisiä lukuunottamatta. Sitten tyhjästä kaikki kuulostikin juuri oikealta. Olin valmis tirauttamaan onnen kyyneleitä levyn viimeisillä hetkillä. Olin valmis julkisesti perumaan kaikki pahat sanani. Tämä on klassikko. Tämä on kaunista. Tämä on musiikkia. Jos kaikki musiikki olisi tällaista, emme tarvitsis ajatusta/konseptia taivaasta, koska olisimme jo siellä. Haluaisin kirjoittaa levystä enemmän, mutta ettehän te jaksa. Olette varmasti jo lopettaneet lukemisen jo tässä vaiheessa huomattuanne kaiken sanottavan olevan jo sanottu. Mutta jos tällä kertaa jatkaisitkin?




Yllättäen bändin kolmas levy, nimetön ja vallan unodehttu helmi, on ehdoton suosikkini. Koko levy on täynnä pelkkää auraalista hyvän olon tunnetta ja riehakasta menoa kauniita hetkiä unohtamatta. Kaikki on niin sekavaa, mutta niin vetoavaa samalla. Alun perin tilasin levyn, koska piti jostain syystä saada yksi levy ostettua jonkun leiman saavuttavaksi. Hitaasti ja varmasti levy pyöri levysoittimellani kuukausia, kunnes olin valmis nostamaan sen lopullisesti kunniapaikalle levyhyllylleni. Tässä vaiheessa Broken Social Scenelle oli käynyt sama kuin Radioheadille. Täysin yllättäin ilman minkäänlaista suurta hypetystä, oli BBS:stä tullut yksi ehdottomista suosikeistani. Vaikka last.fm top50 ei päästä, niin silti top10 joukossa oltaisiin, jos bändien merkityksiä alettaisiin kyselemään. Nimetön tai vaihtoehtoisesti Broken Social Scene-levy ei ole läheskään täydellinen, mutta täydellinen se oli niinä hetkinä kun tarvitsin sitä. Hiomattomat timantit ovat niitä kaikista arvokkaimpia, jos ei rahassa eikä taiteellisessa arvossa mitattuna, niin sitten tunnearvossa.





Oikeastaan(!) kaikki alkoi uudestaan vuonna 2010, kun BBS tuli takaisin Forgiveness Rock Recordin saattelemana, pitkän pitkä tauko oli vierähtänyt edellisen levyn jälkeen. Ennen Forgiveness Rock Recordia BBS oli indiebändi muiden joukossa, mutta FRR kannusti antamaan uuden yrityksen vanhoille levyille. FRR voi olla bändin huonoin levy, mutta silti huonoudessaan se luuttuaa lattiaa valtaosalla viime vuosien indierock julkaisuista. Bändi on monipuolisempi kuin koskaan, kiillotetumpi ja tuotetumpi kuin koskaan ja yksittäisiä tähtihetkiä esiintyy kiitettävän paljon. Epätasainen levy ja ylipitkä, mutta silti jotain hienoa tässäkin on.






Nyt kun olen hutaisten käynyt läpi bändin koko virallisen tuotannon B-puolia, harvinaisuuksia, jäsenten soolotöitä ja poikkitaiteellisia projekteja lukuunottamatta. BBS:n koko tuotantoon, jäsenten mukaanlukien, olisi aivan hullu idea. Tavaraa riittää vuosikausiksi. Niin monta hullua tiedemiestä BBS:n riveissä on vuosien aikana häärännyt, että biisejä löytyy enemmän kuin 8GB iPod voisi sisällensä niellä. Haluan sinun kuuntelevan mitä tahansa youtube-linkkiä ja nauttia. Jos et tykkää, niin en syytä - en itsekään tykännyt, vaikka eihän tämä kokeellista olekaan.


En loppujen lopuksi tiedä, miksi rupesin kirjoittamaan tätä koko tekstiäkään. Ehkä haluaisin vain huutaa: "KUUNNELKAA TÄTÄ!!". En kuitenkaan viitsi. Joten teen sen kirjallisessa muodossa. On olemassa musiikkia, joka ansaitsee tulla kuunnelluksi genrestään huolimatta - Broken Social Scene on tavallaa yksin Pitchforkin uhreista. En tiedä monia yhtyeitä, jotka pystyvät niin moneen asiaan ja vielä sellaisella paatoksella, että padot murtuvat ja tulivuoret purkautuvat. Energiaa ja tunnetta riittää, oikeata elämää. Paperilla tarkasteltuna BBS on maailman parhaimpia asioita - subjektiivisesti koettuna asia ei miksikään muutu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti