tiistai 24. toukokuuta 2011

Vinyyliä, perkele?

Harkitsin pitkään vinyylisoittimen hankkimista. Onhan meillä jo vinyylisoitin, mutta sellaista modernimpaa, josta sitten kuunnella parhainta mahdollista musiikkia mustilta vinyylikiekoilta. Jos rehellisiä ollaan... pidän ajatuksesta enemmän kuin sen toteuttamisesta. Kukapa ei haluaisi kuunnella musiikkia parhaalla mahdollisella laadulla. Todellisuutta vain on se, että opiskelijoilla ei yleisesti ole kovinkan paljon rahaa tuhlata, sijoittaa, ylellisyyteen. Mielummin ostan halvalla play.comista levyjä ja yritän säästää matkustelua varten!

 
Tähän tarkoitukseen voisin vinyylini käyttää!



Vuosien varrella olen hankkinut monta sataa cd-levyä, arviolta sata piraattia (kiitos sisko kun jaksoit tuoda kaikkea mahollista Viipurin saastaiselta torilta!) ja kolmesataa aitoa levyä, joidenka kohtalo jäisi mysteeriksi jos siirtyisin keräämään vinyyleitä. Haluan pitää asiat yksinkertaisina, en halua huoneeseeni sataa vinyyliä enkä sataa cd-tä. Se on jompi kumpi.



Vaikka vinyyleiden pehmeä ääni on ylivoimainen cd-levyjen ja digitaalisen musiikin rinnalla, kompaktien levykkeiden tunnearvo on mittaamaton. Jokaisella ääniformaatilla on omat etunsa, oma historiansa ja oma käyttäjäkuntansa. En kuulu pelkästään digitaalisen musiikin ostajiin eikä edes spotify onnistunut ohjaamaan sivuteille, koska haluan silmäillä kansilehtisiä, kaunistuttaa hyllyjäni ja ihan kuunnella levysoittimesta kotona tai autossa (jos sellaisen omistaisin). Olisin pelle, jos väittäisin saavani nostalgiaväreitä vinyyleistä, eivät ne minun lapsuuteeni kuuluneet. Minusta ei vain tunnu luontevalta enää lähteä mukaan vinyylitouhuun, vaikka se tekeekin huimaa paluuta. Pitäkööt indie-uskottavuutensa, hipsterit. Nauttikoot musiikista ihmiset haluamallaan tavalla, antaa kaikkien kukkien kukkia.



Sukupolvellani oli c-kasetit (varsin viehättäviä edelleen!) ja cd-levyt, minun tehtäväni on tulevaisuudessa jatkaa taistelua niiden  olemassaolosta. Vähäisistä rahoistani, teatteripalkoista, kesätöistä ja lahjana; olen pistänyt suuren osan cd-levyihin. Olen ylpeä kokoelmastani, joka laajenee hankinta hankinnalta. En pyri hankkimaan maailman suurinta kokoelmaa. Pyrin hankkimaan itseni näköisen levyhyllyn, joka kuvastaa minua ihmisenä ja kertoo muille ihmisille millainen olen - cd-hyllykkö on muistojeni majapaikka, tulevaisuuden portti nuoruuteeni. Musiikkia, jolle lapseni nauravat räkäisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti