sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Lady Gaga - Born This Way


9.2/10.0

Olin valmistautunut lyttäämään Lady Gagan uusimman levyn lukemin 6-1 sillä hetkellä kun levyn virallinen kansi julkaistiin. Purskahdin nauruun nähdessäni halvan paint-viritelmän Gagasta moottoripyöräksi muotoiltuna, transformers anyone? Onneksi sentään special editionin kansi on puhallettavasta Barbara - lookistaan huolimatta parempi kuvaamaan levyn sisältöä: Seksiä, vaaraa ja ennakkoluulotonta tanssimusiikkia. The Fame oli parista hitistään huolimatta pannukakku, The Fame Monster jo kunnioitusta herättävä minialbumi, kun taas Born This Way onnistuu ylittämään kaikki odotukseni.



Keneltäkään ei varmasti jäänyt kuulematta Born This Waylta sinkkuina irroitetut Born This Way ja Judas, jotka edustavatkin hyvin sitä mitä Born This Way albumina on. Vähän hassuja ja tyhmiäkin sanoituksia uskonnollisilla viittauksilla ja itsetunnon kohotuksilla naitettuna tanssilattiat räjäyttäviin, elämää suurempiin kertosäkeisiin ja huippuluokan tuotantoon. En ole jaksanut paljoa lyriikoihin puuttua, koska ne joka tapauksessa tanssimusiikista puhuttaessa ole mitään kovinkaan järkeviä ja olennaisia: Tärkeintä on, että kertosäkeet ovat helposti muistettavissa, sanat kuulostavat hyvältä ja niitä kelpaa laulaa ympäri maailmaa englannin tasosta riippumatta. Mutta mitä tulee taas itse biiseihin ja taustoihin, voi herran pieksut miten hyvältä kaikki kuulostaakaan. En muista milloin olisi viimeeksi tullut vastaan levyllinen KAUPALLISTA tanssimusiikkia, jonka lähes jokainen biisi saa jalat löysiksi ja mielen keskieurooppalaisen yökerhon lattialle. Born This Way on herkullinen yhdistelmä electroa, tanssipoppia, euroviisuja, jopa industrialia ja sitä niin suosittua dubstepiakin on kuultavissa matalien bassojen pauhatessa syvyyksissä!



Ja mikä parasta, sinkut eivät edes edusta levyn parhaimmistoa. Yliseksuaalinen Government Hooker yllättää suoraviivaisuudellaan ja avoimuudellaan, Scheiße puolestaan on ilmat pihalle iskevää feminististä julistusta kuorrutettuna (muka)saksankielisellä koukulla ja iskevällä biitillä ja lopussa koko komeuden kruunaa The Edge of Glory, jonka voisi helposti rankata Lady Gagan parhaimmaksi biisiksi ikinä. The Edge of Glory on itse biisinä huikea ja levyn lopettavana biisinä täysosuma: Born This Way on päällisin puolin synkkyyteen vaipuva, mutta The Edge of Glory luo valoa pimeään toiveikkuudellaan ja vuoden upeimmalla c-osa + kertosäe - yhdistelmällä. Siinä vaiheessa on ehtinyt unohtaa kuunnelleensa samaa levyä yli 60 minuuttia. Edes ensimmäisillä kuuntelukerroilla hämmennystä herättäneet biisit Americano ja Yoü and I eivät onnistu pilaamaan hyvin soljuvaa kokonaisuutta. Americano itseasiassa alkaa kuulostamaan pelottavan onnistuneelta kokeilulta. Yoü and I:sta oltaisiin ehkä voitu luopua...



Erityisen positiivisesti olen yllättynyt Born This Wayn toimivuudesta kokonaisuutena. Vaikka levy on tehty tanssilattioille, soveltuu se kotikuunteluunkin täydellisesti. The Famea ja The Fame Monsteria vaivasi tietynlainen hajanaisuus ja epäjärjestys, mikä on korjattu kiitettävästi uusimmalle. Tuotannollisesti jokaisella biisillä ollaan lähempänä toisiaan, mikä on ehdottomasti positiivinen asia. Jotkut saattavat valittaa, että nyt biisit kuulostavat samoilta, mutta omasta mielestäni se edustaa vain artistin vision kristallisoitumista. Siitä Lady Gaga saa kiittää ensiluokkaisia tuottajiaan, joiden yhteistyössä Born This Wayn biisit on puettu uljaisiin ja toivottavasti aikaa kestäviin pukuihin. Läsnä on vahvasti 80-luvun popmusiikin vaikutteet ja vertaukset Madonnaan eivät ole tuulesta temmattuja. Mutta loppujen lopuksi itse Lady Gaga tekee Born This Waysta erityislaatuisen. Ilman Gagan villiä persoonaa Born This Way voisi vaipua keskinkertaisuuksien joukkoon.


Born This Wayn heikkous on sen äärimmäisen pinnallinen maailma. Ja Lady Gagan pinnalliset ja elitistiset fanaattisimmat fanit - he ovat pahempaa kuin Metallican ja Radioheadin kuuntelijat yhdistettynä. En pidä siitä, ettei tanssimusiikissa voida käsitellä vakaviakin aiheita. Silloin kun Gaga yrittää heittää jotain seksuaalisesta tasa-arvosta tai ihmisoikeuksista uhkaa homma mennä turhankin koomiseksi ja laskelmoiduksi julistamiseksi. Sitä paitsi Lady Gagan puheet ja tekemiset aiheuttavat ristiriidan: Hän puhuu halveksittujen ja rumien ihmisten puolesta, mutta musiikkivideoilla esiintyy vain äärinmäisen laihoja ja kauneusihanteet täyttäviä ihmisiä - epäilyttävää? On minulla myös huomautettavaa biisien rakenteesta! Biisien säkeistöt ovat äärinmäisen iskeviä ja nautittavia, mutta jostain syystä aina kertosäkeen koittaessa euroviisut iskevät mukaan. Kertosäkeitä olisi varmasti voinut vaihtaa biisien välillä ja lopputuloksessa ei olisi mitään eroa. Noh, joka tapauksessa kertosäkeet ovat kyllä tarttuvia, mutta lähes jokaisessa biisissä itse säkeistö tarjoaa biisin parhaimmat/olennaisimmat palat. Ja jos nyt valittamisen makuun päästiin, niin levy on pienesti ylipitkä, mutta ei haittaa sillä lopussa kuuntelu palkitaan!


Mutta en tullut arvostelemaan Lady Gagaa ihmisenä tai artistina, vaan yksinomaan Born This Way:ta tanssilevynä, joka se on isolla T:llä. Enkä edes häpeä pitäväni tästä! Born This Way on vuoden kovin tanssilevy, jonka hienoutta varjostaa viimevuotinen Body Talk trilogia à la Robyn. Viime vuonna arvailin, ettei Lady Gaga koskaan tulisi saavuttamaan samanlaista tasoa kuin Robyn, mutta olen positiivisesti yllättynyt ettei 2010-luvun tanssimusiikin kuningattaren titteliä ole sittenkään vielä ratkaistu.

Marry The Night ****½
Born This Way *****
Government Hooker *****
Judas *****
Americano ****½
Hair ****½
Scheiße *****
Bloody mary ****
Bad Kids ****½
Higway Unicorn (Road to Love) ****½
Heavy Metal Lover ****½
Electric Chapel ****½
Yoü and I ***
The Edge of Glory *****


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti