sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Glasvegas - Euphoric///Heartbreak\\\

Ensimmäiseksi suuret pahoittelut kolmen viikon tauosta! Olin todella kiireinen tanssiopiston kevätnäytösten kanssa ja heti kevätnäytösten jälkeen pinot tekemättömiä koulutöitä odottivat... ja tulin vielä kipeäksi - feels good man. Mutta nyt korvaan sen kaiken ja pyrin tässä viikon sisällä suoltamaan jopa kuusi levyarvostelua! Eliggäs aloitetaan.



6.3/10.0

Ensimmäisenä vuoroon astuu Glasvegasin elämää suurempaa rock-musiikkia tarjoileva Euphoric ///Heartbreak\\\ (on muuten hassun hauska nimi, oikein pistää vihaksi tuollaisten kirjoittaminen). Yhtyeen nimettömän debyytin äänimaailmasta on siirrytty entistä mahtipontisempaan stadionrockin suuntaan, mikä on varmasti kultasormi tuottaja Floodin ansiota/syytä. En oikein ole varma pukeeko ylikuorrutettu tuotanto biisejä, vai syökö tuotanto biisien vahvuuksia - taitaa olla että tuotanto peittää biisien omia kauneusvirheitä, sillä biisit eivät missään nimessä ole debyytin veroisia. It's My Cheating Heart That Makes Me Cry:n kaltaisia kylmiä väreitä synnyttäviä tähtihetkiä ei ole levylle siunaantunut yhtäkään, mutta lähimpänä käydään oudon ahdistavan ja suoraviivaisen Shine Like Starsin post-punk tykityksen kohdalla.





Pilkotaanpas levyä osiin: biisit, soundi, tuotanto ja laulaja/kitaristi James Allanin seksikäs skottiaksentti. Biisit ovat valitettavan keskikastia, tuttuja ja turvallisia indie rockin ja stadion rockin välimaastossa viihtyviä haikean surullisia "ruikutuksia". Nyt jos koskaan kosiskellaan kuuntelijan kyynelkanavien osallistumista! Tuotannosta johtuen Glasvegas kuulostaa yksityiskohtaisemmalta ja nyansoidummalta, paremmalta kuin koskaan ennen. Mukaan on saatettu kaikkea pientä kivaa ja levyn yksityiskohdat aukenevat parhaiten kuulokekuuntelussa - mutta kuka nyt haluaisi näin mahtipontista musiikkia kuunnella kuulokkeilla?



Glasvegasin musiikki on tarkoitettu kuunneltavaksi mahdollismman suuressa väkijoukossa, mahdollisimman kovalla ja vailla tietoisuutta paikasta ja ajasta. Täydellistä festarimusiikkia. Mutta valitettavasti James Allanin ääni on ainut asia, joka erottaa Glasvegasin tusinasta muita paatoksellisia indierockareita. Aksentista ei ehkä aina saa selvää, mutta huomio ei voi olla kiinnittymättä Allanin sympaattiseen ulosantiin.

Joudun myöntämään, että ensireaktioni Euphoric///Heartbreak\\\ levyyn oli valtaisa ihastuminen. Olin ymmälläni kaikesta negatiivisesta palautteesta, jota levy oli saanut osakseen. Pikku hiljaa levy kuitenkin alkoi puuduttaa jatkuvalla mahtipontisuudella. Kaikki mikä menee ylös tulee myös alas, ja mitä korkeammalta aloitetaan sitä suurempi pudotus tulee olemaan. Valitettavasti juuri kun levy on saavuttanut avaruuden Euphoria, Take My Hand biisillä, putoaa Glasvegas takaisin maan ilmakehään tuhoutuen kuumuudessa. Seitsemän minuuttia kestävä Lots Sometimes junnaa paikoillaan ja levyn lopettava Change on jo kreikkalainen tragedia ensimmäisen vuoden harrastelijateatterin komediaryhmän esittämänä. Levy olisi saanut ansaitsemansa lopetuksen I Feel Wrong (Homosexuality pt. 1) kohdalla. Homojen asemasta huolestunut laulaja käsittelee seksuaalisuutta harvinaisen positiivisella tavalla, tässähän alkaa epäillä laulajan tarkoitusperiä...



Loppujen lopuksi Euphoric///Heartbreak\\\ on itsensä alle musertunut yritys käsitellä euforiaa ja sydänsuruja, mutta täydellisestä pannukakusta ei voida puhua. Levyllä on paljon hienoja hetkiä, joista voisi nauttia vaikka festarikeikalla tai kavereiden kanssa automatkalla. Tällaisia biisejä voisi kuulla myös elokuvien loppukohtausten eeppisenä soundtrackina, hölmön suloista ja hattaraista.

Ei kyynikoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti