torstai 26. toukokuuta 2011

Fleet Foxes - Helplessness Blues



=( /10.0

En ole odottanut tätä päivää kovinkaan innokaasti. Pistin kalenteriini ylös, että tänään pakotan itseni kirjoittamaan arvostelua Helplessness Bluesista. Olen auttamattoman hukassa tämän levyn kanssa, sillä en ole löytänyt järin paljoa innostumisen aihetta. Olo on kuin modernistisessa taidenäyttelyssä, jossa jengi diggaa kympillä tiettyä taulua, mutta itse näet pelkän mustan pisteen valkoisella taustalla. Todennäköisempää on, että muut näkevät jotain muuta. Nyt, minä näen pelkkää sekasortoa ja päämäärätöntä kikkailua ja näpertelyä.

Istuin kirjastossa kertaillen ruotsia ja alkajaisiksi lukasin Sue:n kuukausittaisia arvosteluja bongaten Helplessness Bluesista kirjoitetun ylistyksen. Olisin halunnut keksiä samanlaisia, toisiaan kauniimpia runomaisia lauseita kuvaillakseni Helplessness Bluesin ääretöntä kauneutta, ajatonta harmoniaa ja kaikkea muuta, mutta... mutta loppujen lopuksi en ole viimeaikoina joutunut kokemaan suurempaa musiikillista pettymystä. Yritin jopa viivytellyä arvostelun tekemistä levyn sisäistämisen toivossa. Kolmen viikon yhtäjaksoisen kuuntelun jälkeen joudun myöntämään kuuluvani enemmän NME:n, Tiny Mix Tapesin ja NOW Magazinen toimittajiin kuin Bitchforkin tai Rumban ylistäjiin. Miten tässä kävi näin?


Loppujen lopuksi Helplessness Blues on kaikkea sitä, mihin halusin bändin huimapäisesti heittäytyvän. Lauluharmoniat ovat monipuolisempia, biisit moniulotteisempia, sanoitukset puhuttelevampia, yleistunnelma haikeampi ja koskettavampi ja ai että olen tylsistynyt. En mahda mitään, mutta en ole kertaakaan jaksanut kuunnella levyä loppuun asti tylsistymättä. Siis mitä? Kyllä! Yleensä tylsistyminen iskee jo Sim Sala Bimin kohdilla ja jatkuu tasaisen varmana haukotuksena loppuun asti - en ole silti hennonnut käyttää tätä nukahtamislääkkeenä! Debyytin äärellä olen viettänyt monet hetket henkeäni pidätellen ja uskonkin debyytin tehneen temput odotusten suhteen. Odotin liikoja, aivan liikaa. Totta puhuakseni, en muista levyä, jolta Massive Attackin Heligolandin lisäksi olisin odottanut enemmän.


Helplessness Blues ei missään nimessä ole huono levy, kaukana totuudesta! Satuin vain olettamaan Fleet Foxesien nousevat The Seattle Bandin asemaan, mutta ilo taisi olla liian aikainen. Ystäväni osuvasti sanoi, että pahimpia ovat ne levyt, jotka eivät ole huonoja, mutta eivät onnistu edes ärsyttämään. Montezuma ja Battery Kinzie herättelevät pieniä riemunkiljahduksia, mutta loput ajasta toivon kajareista kajahtavan Oliver Jameksen tai Ragged Woodin kaltaista veret seisauttavaa musiikkiteosta. Suuren osan ajasta Helplessness Blues vie kuulijaa jonnekin, mutta ei koskaan perille asti. Joskus matka on määränpäätä tärkeämpi, mutta jos maisemista ei kovinkaan nauti ja kanssamatkustajat nukkuvat, ei se kovin muistettava matka ole.


Objektiivisesti tarkasteluna Helplessness Blues tarjoaa paljon kuuntelijalle, jolla on korvaa yksityiskohdille. Laaja soitinperhe tuo folk-musiikkiin paljon mielenkiintoisia sävyjä tehden äänimaailmasta orgaanisen ja harmonisen. Jos etsii kaunista ja perinteille uskollista bändi-levyä, voi Helplessness Blues olla oiva valinta kesän ykköslevyä etsiessä. Levyllä kuulee jokaisen jäsenen paatoksellisen paneutumisen musiikin esittämiseen, mutta vetovastuu asettuu helposti laulaja-kitaristi Robin Pecknoldin harteille. Eikä siinä mitään. Miehen ääni ja biisinkirjoitustaito on ehdottomasti tämän hetken kirkkainta kärkeä ja Pecknold varmasti tulee olemaan esikuva monelle aloittelevalle artistille. Biisinkirjoitustaito on ehkä hanskassa, mutta tällä kertaa sovitukset vain tökkivät... kokonaisuus on huolittelematon, rönsyilevä ja aivan liian ADHD. Tarvitsisin karttaa ja kompassia pysyäkseni matkassa mukana.


Jättäydyn karavaanista tällä kertaa, mutta voin ilomielin johdattaa ihmisiä heidän jäljilleen. Voin itse muistella vanhoja menneitä aikoja, ja ehkä sitten syksyn saapuessa maistella Helplessness Bluesin synkempiä sävyjä, sadepäiviä odotellessa. Mietityttää vain, mahtaako kavereistani tuntua tältä kun tuputan heille geneerisen tylsää indie-musiikkiani?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti