torstai 14. huhtikuuta 2011

TV-resistori - TV-resistori



7.0/10.0

Onneksi Bääbs ei valikoitunut Suomen euroviisuedustajaksi muutama vuosi sitten. Kuka Bääbs? Sepä se. TV-resistorin edellisestä levystä alkoi kulua jo niin pitkä aika, että uuden levyn ilmestyminen tuntui epärealistiselta ajatukselta. Onneksi itse hyppäsin TV-resistorin kyytiin vasta viime vuonna, niin ei julkaisutahti  tuntunut missään. Leikkimielistä suomenkielistä poppia soittava tamperelaisyhtye on hieman vakavoitunut, mutta vain soundillisesti - mukana on edelleen yhtä kekseliäät ja väärällä mielialalla kuunneltuna raivostuttavan naivistiset ja ärsyttävät lyriikat. Viisi vuotta ja joukko vaivattomia pop-biisejä.
Siinä on itseasiassa koko TV-resistorin uusi levy tiivistettynä: joukko vaivattomia pop-biisejä. Tuotantoon on kiinnitetty enemmän huomiota ja entisestä lo-fi popista on uudella levyllä kuoriutunut ajan hampaan kestäviä poprallatuksia. Siinä piilee myös levyn suurin heikkous. En tahdo vain pelkkiä rallatuksia, haluan joskus myös vähän aihetta funtsia niinkuin levyn toka biisi vihjaa. Ei oo mulla aikaa funtsia jos joudun koko ajan nauttimaan.

TV-resistori ei missään nimessä ole uudella levyllä turhan älykkö. Halutaan juhlia, haukutaan toista tyhmäksi kun toinen ei vaan vähän tajuu, ollaan dramaattisesti järkyttyneitä ja tyylikkäästi ajasta jäljessä. Lapsenomaisuus voi olla TV-resistorin tunnistettavin elementti, mutta joskus tunne on kuin kuuntelisi aikuisille suunnattuja lastenlauluja. Eräs kaverini sanoi TV-resistorin Serkut rakastaa paremmin "jättihitistä" surullisen osuvasti "Kuin natsipaskaa, mutta poppina". En itse noin radikaalille linjalle lähtisi, mutta kuinka moni ottaa TV-resistorin musiikin vakavasti. Saatan itse olla turhan tosikko, enkä ymmärrä jutun pointtia.

Jos jätän sanoitukset rauhaan, kuulen levyllä monta kivaa ääntä. Leppoisaa, kutkuttavaa ja rauhoittavaa ääntä. Biisitkin ovat moniosaisempia ja rakenteeltaan vaikuttavampia kuin ennen. Indie-musiikin kaikki klassiset piirteet on naitettu suomalaiseen suomirock (Leevi & the Leevings) perinteeseen vaivattomasti. Musiikillisesti TV-resistorilla on klassikon ainekset kasassa, mutta jostain syystä sanoitusten liiallinen positiivisuus ja naivistisuus kuluu pois pelottavan nopeasti. No myönnettäköön myös sekin, että levyn alkupuolisko on jälkipuoliskoa paljon parempi. Olisiko TV-resistori EP ollut paras julkaisutaktiikka?


Tai sitten ehkä uusi yritys euroviisuissa olisi paikallaan? Teräsbetonin hengessä levyn Minne ratsuni laukkaa voisi jatkaa viime vuosien hevosteemaa. Tykkään silti susta, vaikka ootkin vähän tyhmä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti