perjantai 1. huhtikuuta 2011

King Creosote & Jon Hopkins - Diamond Mine



9.0/10.0


Joskus puun takaa korviin kantautuu tuntemattomia sulosäveliä, joiden olemassaolosta ei voi olla varma. Joskus aivan odottamatta sulosävelet pakottavat minut hiljentymään ja pysähtymään hetkeksi. Hiljennyin ja pysähdyin sunnuntai-iltana - onnellisena ja rauhoittuneena, olin löytänyt timantin.

Taustatietojen mukaan folk laulaja King Creosoten biisien ympärille rakennetut taustat à la Jon Hopkins otti yhteensä seitsemän vuotta valmistua. Seitsemän vuotta ja seitsemän biisiä. Biisi per vuosi ei kuulosta kovin suurelta määrältä, mutta kaksikko ei halunnut tehdä hätäisiä ratkaisuja. Levy on vihdoin siirtynyt kuunteluetäisyydelle kaksikon pöytälaatikoista ja seitsemän vuoden aherrus näkyy ja kuuluu.


Diamond Mine käynnistyy kauniilla ambientilla piano/field recordings - raidalla, joka lämpimästi ottaa kuuntelijan vastaansa. Kahvilan ääniä toistetaan taustalla ja tarjoilija(t) toivottavat sinut tervetulleeksi. Kauniista introsta siirrytään vedet silmiin tuovaan John Taylor's Month Away kappaleeseen. Täydellinen akustinen kitara, lumoava ääni, katkeransuloinen melodia. Kuusi minuuttia taivasta, jota seuraa viisi biisiä, 23 minuuttia, kylmiä väreitä ja surumielisyydessään onnellisia hetkiä.


Diamond Mine on kaikkea muuta kuin pelkästään kaunis folk-levy. King Creosoten kirjoittamat biisit saavat ilmaa ja tukea Jon Hopkinsin luomien taustojen avulla. Nyansoiduissa ja säväyttävissä sovituksissa vuorottelevat sulassa sovussa elektroninen ja orgaaninen. Rauhoittava akustinen kitara saa ajoittain väistyä kauniin pianon tieltä, mikä vain laajeentaa levyn äänipalettia. Instrumenteista kenties kaikkein tärkein on King Creosoten korkeuksissa soiva ja vahva skottilainen(?) ääni. Creosoten ääni leijailee vapaasti laulujen yllä ja tarinankertojana hän on ilmeikäs ja vahva tunteiden tulkitsija (jos musiikissa voi olla ilmeikäs).


 Diamond Mine is truly a labour of love (uusi suosikki fraasini). Monet ovat kokeilleet yhdistää elektronista musiikkia folkin maailmaan vähemmin onnistuneesti, mutta kerrankin on levy, joka onnistuu annostelemaan suhteen juuri sopivaksi (Beth Gibbons & Rustin Man ovat toinen kollobraatio, jotka ovat onnistuneet mahtavan folk-levyn tekemisessä, etsikää!). Folk on pääosassa, elektronisuus on vain lisämauste. Diamond Mine on rauhallisuudessaan, vähäeleisyydessään ja kauneudessaan sävykäs teos, josta löytyy ääniä, yllätyksiä ja tekstuureja. Koskettavuudessaan vaikutus yltää Sigur Rósin vahvimpien biisien joukkoon.

Arvosanat ovat kokeneet pientä inflaatiota viime aikoina, sillä olen antamassa Diamond Minelle täysiä pisteitä. Diamond Mine sattuu vain olemaan kaikkien kehujensa arvoinen ja enkä voisi kuvitella parempaa tapaa hiljentyä kesäisenä iltana järven rannalle katsomaan auringonlaskua. En malta odottaa kesällä öisiä pyöräretkiä halki taajaman Diamond Minen soidessa kuulokkeista (toivottavasti en aja ojaan). Bon Iverin For Emma, Forever Ago tuli mainittua alussa. For Emma, Forever Ago on talvi ja Diamond Mine on kesä. Sykli on kasassa.

Diamond Mine hiljentää ja rauhoittaa. Nykyaikana on tärkeää osata pysähtyä paikalleen ja katsella ympärillensä, koko ajan ei tarvitse olla menossa. Diamond Mine on osa ajattomuutta, johon itsekin välillä kaipaan. Diamond Mine on rauhallisuuden meri, jonka aallot eivät kaada venettä.

Seitsemän vuotta, seitsemän biisiä, seitsemän mestariteosta.

+Kaunis, kaunis ja kaunis
+Orgaanisuus ja elektronisuus sulassa sovussa
+Harmonisuus
+Creosoten tulkitseva ääni
- Tieto siitä, että jatkoa ei ole


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti